Otsikko on aika kaukana siitä, miltä tällä hetkellä tuntuu. Hallikausini on ollut käynnissä kolmisen viikkoa ja olen tänään tullut takaisin Suomeen Virosta, missä kävin tekemässä ensimmäisen halliotteluni kolmeen vuoteen (7-ottelu). Ensimmäiset kisani jättivät heti toivomisen varaa, niin myös otteluni Tallinnassa. Olen itse pitkin syksyä ollut sitä mieltä, että olen hyvässä kunnossa. Hallikausi ei ole minulle tärkeä, mutta silti kahvi tuttaa tehdä huonoja tuloksia - vihaan sitä ylitse kaiken.
Ensimmäiset kisastartit oli, mitä ne yleensä onkin: epävarmoja ja 50-60. Ne olivat kuitenkin sen verran pieniä tapahtumia, joita oli helppo pitää pelkkänä harjoituksena. Tallinnaan lähdin kuitenkin kunnon tavoittein - halusin tuoda suden esille. Kisoihin oli tulossa kovia ottelijoita USA:sta ja Brasiliasta asti. Kisojen suurin nimi oli ehdottomasti Daegun maailmanmestari ja Lontoon hopeamitalisti Trey Hardee. Vaikka lähdin tekemään omaa ottelua seurasin silti mitä nämä kaverit puuhaili lajien välissä. Olen utelias tyyppi! Ensimmäinen laji, 60m, lupasi hyvää ja kertoi ainakin että jalat toimii jotenkin. Kauden paras 7,28 vasta kolmannella lähtöyrityksellä ja erittäin ihmeellisellä lähetysrytmillä. Seuraavana vuorossa oli pituus, laji missä olen tekniikkaa yrittänyt muokata pitkin talvea. Ei se tälläkään kertaa onnistunut - sarjani oli ihailtavan tasaisen huono, taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Some things you never seem to learn! Tähän on pakko lisätä että Hardeellakin oli pituudessa vaikeuksia, 788 hypännyt kaveri jäi 699 - eli parhaatkin epäonnistuu joskus. Siinä oli kultainen päänahka tarjottimella. Katastrof oli ainoa sivistynyt sana joka mielessäni pyöri viimeisen hypyn (672) jälkeen. 672!? 16-vuotiaana toi oli tulos. Kolmas pituuskisa ja noihin lukemiin hypyt on tullut alas - syy on tiedossa, mutta olisi hauskaa ottelusarjaan saada edes jonkinlaista "piikkiä". Seuraavana vuorossa oli kuulantyöntö, verryttely lupasi hyvää ja ensimmäinen epävarma varmistustyöntö kantoi 12,77. Sitten se tapahtui taas, mielessä alkoi pyöriä 14m. Tottakai se tarkoitti noin 11m, eli X ja X seurasi. Pettynyt olo, mutta silti huomasin että nämä asiat eivät haitanneet yhtä paljon kuin aikaisemmin. Kyllä harmitti tosi paljon, mutta nopeasti pystyin keskittyy seuraavaan lajiin: se on iso plussa kirjassani. Päivän päätti sitten korkeushyppy, uudet piikkarit ja pohjalla kolme korkeushyppyä ennen tätä. Jalat tuntui hyvältä. Hypyt nousi OK korkeallekin, mutta tiesin lajin olevan pientä arpomista niin pienillä hyppymäärillä. 186 jäi pöytään ja taas tuntui siltä, etten saannut ollenkaan itsestäni irti kisatilanteessa.
Toisen päivän ensimmäinen laji, 60m aidat meni myös verryttelyssä todella lupaavasti. Luulin että nyt tulee ottelun ensimmäinen onnistuminen. Ei tullut, kaksi ensimmäistä aitaa meni tosi hyvin mutta kolmannella aidalla legendaarinen käsikoukku ratanaapurin kanssa. Aika oli, yllätys yllätys, huonompi kuin osasin odottaa. 8,65. Harmitti, mutta sekin unohtui nopeasti, oli silti ollut hyvä verryttely ja kaikki lähdöt olivat teknisesti parempia kuin aikaisemmin. Seiväs oli seuraavana vuorossa. Kokeilin uutta taktiikka: ei yhtäkään verryttelyhyppyä - koin että verryttelyt oli ennen jokaista lajia mennyt niin hyvin, että halusin ottaa "verryttelysuoritukset" kisatilanteeseen. Ei se oikein onnistunut. 434 eikä enää juuri huvittanut ajatus tulevasta 1000m juoksusta. Oli huonot loppupisteet tulossa, kävi miten kävi tonnilla. Päätin silti juosta viimeisen lajin kunnolla, tavoitin 2.40 - kaikki tai ei mitään. Pahasti jäin pussiin ja toisen kierroksen aikana olin yhtäkkiä hävinnyt yli 5 sekuntia. Yritin kuitenkin ottaa kiinni mutta ennen viimeistä kierrosta näin että kello näytti liikaa. Hapotti myös, olin unohtanut kuinka pahalta tuntuu juosta 1000m. Viimeisellä kierroksella kilpakaverini Sami Itani ohitti minua ja varmistimme sensaatiomaisen tuplavoiton (B-ryhmässä) suomalaisille viimeisessä lajissa. Juoksimme molemmat ennätyksemme 1000 metrillä, ja se on ainoa suoritus mihin olen edes hieman tyytyväinen. 2.48,68 ja ensimmäinen kerta alle 2.50, tosin en ole tonnia tosissani juossut kuuteen vuoteen.
 |
| Asiallinen ottelija keskellä, arvostus nousi entisestään viikonlopun aikana. |
Loppupisteet 5183 on silti ennätykseni. Ainakin on paranemisen varaa jokaisessa lajissa runsaasti. Seuraava pysäkki on sitten halli-SM ottelut Jyväskylässä kolmen viikon päästä - silloin toivotaan parempaa menoa. Virolaiset osaa kyllä kisoja järjestää - kaikki oli viimeisen päälle. Halli oli hieno ja vehkeet kunnossa. Tehtiin kovia tuloksia sekä maansa ennätyksiä. Lähden mielelläni takaisin ensi vuonna, jos mahdollisuus annetaan. Silloin voisin virolaisille näyttää mistä puusta Sipoon susi oikeasti on veistetty.
 |
| Kisapaikalla tarjottiin palautumiskonsteja, ensimmäinen kerta kun tällaisia kokeilen. |
 |
| Urakan jälkeen. Kuva: Marko Mumm/Meediafoto OY |
//OY
