#throwbackthursday

Joululoma päättyy tänään ja vuosi 2013 alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa, jos sellaista sanontaa nyt voi käyttää kun ikkunasta katsoo ulos ja vahingossa voisi luulla että pääsiäinen on lähestymässä.

Eli vuosi 2013 on omalta osaltani ollut hieno vuosi, kenties hienoin vuosi ikinä urheilun kannalta. Muitakin kivoja asioita on mahtunut tähän vuoteen mutta urheilullisesti tuntuu siltä että olen ottanut ison ja merkittävän harppauksen eteenpäin sekä fyysisesti että henkisesti, varsinkin tänä syksynä. Viime vuonna tähän aikaan pääsin vasta normaalin harjoittelun makuun polven kuntoutusjakson jälkeen. Vuosi 2012 oli omalta osaltani suoraan sanotusti niin perseestä, enkä halunnut muuta kuin sen päättyvän mahdollisimman nopeasti. Nyt tuntuu taas siltä että entistä enemmän odotan innolla mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Etumatkaa viime vuoteen verrattuna on varmaan yhtä paljon nyt kuin Mo Farah piirikunnallisissa.

Vuoden 2013 ehdoton kohokohta oli Tampereen 22-vuotiaiden EM kisat, aivan mahtava kokemus ja urani hienoin hetki tähän asti. Vaikka olin paremmassa kunnossa 2012 en koskaan päässyt hyvissä oloissa ottelemaan ja rikkinäisen talven jälkeen tuntui siltä että täydellisesti ajoitin kuntopiikkini juuri oikeaan hetkeen. Muistan lämmöllä Tampereen Ratinaa ja sen mahtava yleisö sekä kaikki urheilijat, ystävät ja valmentajat siellä.

Tässä vähän fiilistelyä videon muodossa, ja tämä on vasta alku:

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikki! :)

//OY

Massakautta ja joulutunnelmia

Ei ole kauheasti tullut blogia päivitettyä viime aikoina, niin lyhyt yhteenveto lienee paikallaan. Eli syksyllä painettiin hommiin isä-valmentajan kanssa sillä tavoitteella, että perusvoimatasoa sataisiin uudelle tasolle. Painopisteenä on ollut kaksi liikettä: syväkyykky ja rinnalleveto. Pohkeiden elastiseen voimantuottoon ollaan myös kiinnittänyt enemmän huomiota kuin aikaisempina vuosina ja tämä on näkynyt erilaisissa liikkeissä millä taka ajatuksella olen niitä tehnyt: en ole hakenut terävää kontaktia, vaan elastisuutta ja joustavuutta. Voin iloisesti todeta että tähän mennessä vaikuttaa siltä että tämä uusi-vanha kikka on tuottanut tulosta, sillä kaikissa koordinaatioissa, juoksuissa ja loikissa tunnen ettei pohkeista enää vuoda yhtä paljon kuin ennen. Toki kaikki muutkin lihasalueet ovat pysyneet yhtä paljon fokuksessa kuin ennenkin mutta punttipuolella ollaan menty aika pitkälti KISS-menetelmän mukaan (Keep It Simple and Stupid). Massaa on vissiin kerääntynyt noin 2 kiloa, mutta ne kilot onkin päättynyt oikeaan osoitteeseen.

Toki tämä voimapainotteinen harjoittelu ollaan balansoitu juoksuilla ja verrattuna viime vuoteen olen pystynyt paremmin säilyttämään juoksuaskeleeni kesältä. Määräintervallit tottakai ollut myös isossa roolissa vaikka tämä osaalue on ehkä meikäläisen vahvin, yksinkertaisesti koska niitä kuuluu syksyllä tehdä jotta keväällä ei tarvitsisi kestävyydestä murehtia kun tehoja pitäisi nostaa. Määrällisesti ollut todella paljon harjoittelua ja tuntimäärä viikossa on ollut siinä 20h hujakoilla joka viikko. Tekniikkalajeina seiväs ja kiekko on pysynyt hyvin mukana.

Seivästä olen ehtinyt viime kesän kisaseipäillä ja vauhdeilla hypätä jo kuusi harjoitusta, näitä harjoituksia en saannut viime vuonna tehtyä kunnes vasta keväällä. Kiekkoringissä olen löytänyt balanssia, en ole vielä saannut sitä siirrettyä heittoon koska olen pitänyt lupaukseni ja ollut koskematta limppuun koko syksyn. Eilen tämä päättyi tilapäisesti Kuortaneella missä pidimme tämän talven toisen NMJ-leirin. Ja kyllä, olen jatkoajalla nuorten maajoukkue-ryhmässä vielä vuoden koska näytöt viime kesältä eivät missään nimessä vielä riitä aikuisten maajoukkueeseen. Leirillä testattiin nopeutta, kimmoisuutta sekä voimaa, eikä tullut yllätyksenä että voima kulki erittäin hyvin - yhtä vähän se yllätti että tämä näkyi sekä hypyissä että juoksussa. Tästä en kuitenkaan ole huolissani sillä on mahdotonta kehittää kaikkia osapuolia yhtä aikaa. Kestävyys on hyvä (cooperissa kuukausi sitten aika helppo 3266m) ja kunhan voimaharjoittelu alkaa siirtyä kevyempään ja räjähtävämpään suuntaan se alkaa vasta näkyä konkreettisesti siinä missä pitää.

Tässä vähän kevyempää tavaraa viime leiriltä rokkenrollin tahtiin (huomioikaa kannustushuudot siinä lopussa)

Tämä oli nyt lyhessä muodossa. Paljon muutakin on tapahtunut ja selkeästi ollaan oikealla reitillä tällä hetkellä eikä takapakkeja ole vielä tullut kertaakaan kunnolla vastaan. Influenssarokotteen kävin tänään myös ottamassa niin toivon että vältyn samanlaisesta flunssasta joka iski viime vuonna juuri tähän aikaan ja pilasi monta viikkoa. 

Hyvät joulutunnelmat kaikille!

/OY

ristiretki Viroon - in the name of Track&Field

Viimeiset 10 päivää on ollut aika hektiset, ja hektisyys sen kun vaan jatkaa. Eilen illalla kotiin päästyäni huomasin että uusi deadline kouluhommien suhteen oli kuin tyhjästä ilmasta ilmennyt sähköpostiini. 2000 sanaa on suolainen määrä kirjoittaa kun tenttikin huomenna odottaa. No ei ketään kiinnosta nämä kouluasiat niin hyppään suoraan asiaan.

Eli 10 päivää harjoitusleiriä takana. Leiri alkoi viime viikon torstaina tutuissa maisemissa Nastolan Pajulahdessa. Siellä oli NMJ-leiri ja ottelijoidenkin kanssa olimme siellä. Hieman jengiä on ryhmistä tippunut taloudellisista syistä oletan, mutta meillä on tällä hetkellä aika kova ottelujengi jaloilla - nimittäin kaikki ryhmässä on edustanut maatamme nuorten arvokisoissa - paitsi yksi joka jäi tulosrajasti joku 30p viime kesänä. Eli kokemusta löytyy vaikka nuoria vielä ollaan. Itse leiri meni hyvin, paljon laadukkaita harjoituksia ja muuten hyvä oloinen kroppa kaiken kaikkiaan. Kun kaikki muut lajiryhmäläiset lähti sunnuntaina Pajulahdesta pois me jäimme jätkien kanssa vielä päiväksi sinne harjoittelemaan - meidän leiri oli vasta puolessa välissä: Viron Orissaare Saaremaassa kutsui nimittäin seuraavaksi. Siellä oli heitto/ottelu-leiri ja seminaari. Matka sinne ei tietenkään ilman ongelmia mennyt - saavuttuamme Helsingin satamaan saimme kuulla että meidän pitäisi jo olla perillä. Ei onneksi ollut hankala hoitaa uuden matkan ja pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään alkuperäisen aikataulun mukaan. Harjoituksellisesti heittotreenit toimii aika hyvin palauttavina ja oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan erilaista harjoittelukulttuuria. Pitkiä päiviä oli mutta todella paljon sain ainakin omasta mielestäni henkilökohtaisesti leiristä irti. Leirillä mukana oli nimittäin paikallisia staroja kuten Gerd Kanter, Erki Nool sekä Risto Mätas. Kanterin kanssa teimme heittoharjoituksia ja osaharjoitteita - ja kyllä huomaa että miehellä on taustaa sekä ymmärtää ottelustakin aika paljon. Maailman kaikkien aikojen kolmonen kiekonheitossa osaa lajinsa selittää ottelijallekin. Risto Mätaksen keihäänheittoharjoituksissakin tämä tuli ilmi - asiat kerrottiin helpolla tavalla eikä jäännyt epäselvyyksiä siitä, mitkä oli ne oleellisimmat asia (vaikka hän myönsikin että meitä suomalaisia on vähän hankalempi neuvoa keihäänheitossa kuin muita ;)). Suomessa tuntuu usein siltä että asioita tehdään turhan monimutkaisiksi liian aikaisin. Itse tiedän olevan aivan liian analyyttinen. Mietin ja pohdin virheitä kunnes unohdan ne tärkeimmät osat sekä ne asiat mitkä menee hyvin. Tottakai pitä analysoidakin, mutta monesti se on paljon pienemmästä kiinni kuin mitä itse luulee.

Leirin kohokohta oli ehdottomasti kun Sydneyn olympiavoittaja kymmenottelussa Erki Nool tuli pitämään luennon omasta urastaan ja harjoituksistaan. Erkin olen tavannut kerran aikaisemmin, mukava kaveri joka osaa erittäin hyvin suomea. Silloin puhuimme harjoittelusta ja lähinnä 400 metrin harjoittelusta ja miten hän kehitti omaa ratakierrostaan. Huomasin kyllä että pari vuotta sitten käyty keskustelu oli jotenkin vaikuttanut omaan ajatustapaani otteluun liityen. Luennolla hän kertoi omasta lapsuudestaan - miten hän erittäin pienenä, laihana ja suht "lahjottomana" silti pääsi Neuvostoliiton urheilukouluun, silloin seiväshyppääjänä, ja siellä omassa tahdissaan pystyi kehittymään. Aika itsenäisestä urheilijasta oli kyse ja aika monesta kohdasta tunnistin itseni. Ehkä suurin yhteinen tekevä asia oli tarina kiekonheitosta: koko talven hän oli hakenut hyvää fiilistä ja heittänyt limppua pressuun ja keväällä kun vihdoin pääsi ulos heittämään ensimmäinen kiekkokaari oli 36 metriä :D. Oli kuin omilla sanoillani olisin kertonut viimeisistä kolmesta vuodesta miten kiekonheittoni on lähtenyt. Ei enää pressuheittoja minun osaltani tänä syksynä ainakin, enemmän aion Kanterin ja suomalaisen kiekkovalmentajan koordinaatioliikkeitä mallata. Ei voi liikaa uhrata aikaa siihenkään, niin ehkä 2-3 liikettä ovat painopisteenä. Paljon isoja päätöksiä Nool oli myös valmis tekemään urheilun eteen vaikkei ollenkaan ollut taattua että se olisi se oikea reitti. Hän painotti kovasti että kaikkien pitää löytää se oma reitti - minkä takia hän esimerkiksi jätti vanhan valmentajansa joka silloin valmensi Viron parasta ottelijaa koska valmentajan mielestä hänestä ei koskaan voisi tulla päälle 8300 pisteen ottelija. Hänestä tuli sittenkin 8815 pisteen ottelija sekä olympiavoittaja.

Elämäni toinen yhteiskuva - ensimmäinen oli Kanterin kanssa :D

400m harjoittelusta hän kertoi, että sitä on monta eri tapaa harjoitella. Nelkkua voi myös lyhyillä juoksumatkoilla harjoitella, eikä hän koskaan itse 400m harjoituksissa juossut enemmän kuin 200 metriä putkeen. Eli pitkät happovedot eivät ole se ainoa oikea tapa harjoitellua nelkkua. Erittäin paljon juoksua Erki painotti, ja juuri tästä kirjoitinkin blogi-urani alussa "keskikertaisuuden huiput"-kirjoituksessa. Juoksu on ottelun ydin. Sen, minkä hän korosti oli, että pitää OSATA juosta sitä vauhtia mihin tähtää. Jos tavoite on esimerkiksi 48 sekuntia se tarkoittaa 2x200m 24s, 4x100m 12s sekä 8x50m 6s. Jos tähän et harjoituksissa pysty, niin et pysty kisassakaan juoksemaan koko matkan tätä vauhtia. Muistuttaa vähän omaa 1500m harjoitteluani: olen kaikki määräintervallivedot juossut 3 minuutin kilometrivauhtia, koska se tarkoittaa tasan 4.30 1500 metrillä. Sillä tavalla harjoittelin 2-3 vuotta ja nyt olen jo kahdesti juossut hieman tämän alle. Toinen mielenkiintoinen asia jonka Erki otti esille oli, miten ottelussa juostaan nelkkua ja minkä kautta kaikki hyvätkin ajat tulee: helpolla juoksulla. Jos ottelussa lähdet väkisin vääntämään niin se vaikuttaa koko seuraavaan päivään - jos juoksu on helppoa aika on yleensä niin hyvä kuin sen pitää olla, ja 400m ei ole sellainen jättipottilaji pisteiden puolesta että puolella sekunnilla olisi suurempaa merkitystä. Kaikki varttimaileritkin jotka muistelee omia ennätysjuoksujaan yleensä muistaa niitä aika helppoina. Eli tässä voisi olla jotain millä voisin umpisurkeaa ratakierrostani kehittää.

Eli kaiken kaikkiaan laadukkaat 10 päivää takana jotka antoi erittäin paljon. Luulen että meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa Viron harjoittelukulttuurista. Tästä reissusta onkin tulossa pieni juttu Huippu-Urheilu-Uutisiin missä meidän jätkien ja valmentajan mietteitä reissusta löytyy. Eli jos kiinnostaa enemmän tämä leiri niin check it out!

P.S. Torstaina oli koristurnaus ja Gerd Kanter oli heittäjien joukkueen kapteenina.. Olimme sitten perjantaina maastotreenissä jossa juostiin 3,5 km lenkki - ja nämä heittäjät painoi menemään tasaista vauhtia joka säilyi koko matkan! Ja sama asia takaisin. En tiedä siitä sen enempää, mutta hyvässä fyysisessä kunnossa kaikki.

Auf Wiedersehen

/OY

Homma pyörii taas

Jaahas. Viimeisestä tekstistä onkin sitten mennyt jonkin aikaa. Ylimenokausi tuli ja meni, kesti noin kaksi viikkoa, ja nyt on jo ensimmäinen harjoitteluviikko takana! Ja olo on kaikkea muuta kuin huono :)

Ylimenokaudesta sen verran, että viime vuosiin verrattuna tein yhden asian toisin: kävin tekemässä muutaman treenin ihan huvin vuoksi! Ensimmäisessä "harjoituksessa" yritin toteuttaa jo jonkin aikaa mielessä pyörinyttä tavoitetta: rinnallevedossa kymmenen kertaa sata kiloa. Unelma jäi haaveeksi koska en saannut kuin yhdeksän toistoa, ja vaikka hapokkailla jaloilli yritin vielä toista kertaa en silloinkaan saannut kuin kahdeksan kertaa tankoa rinnalle. Seuraavana päivänä olikin vaikea kävellä - ja tämä oli ylimenokauden kolmas päivä :D Homma jatkui siten, että kävin vähän uimassa ja tekemässä kaikkea pientä kivaa ja huomasin että aika hyvässä kunnossa ollaan vieläkin.

Jarmo Ahosen luona kävin pari viikkoa sitten vuosittaisessa "katsauksessa" missä käytiin läpi ongelma-alueet ja Jarmokin totesi että aika hyvässä kondiksessa on meikäläisen lihaskalvot edelleenkin. Isot kiitokset tästä hierojalleni Lillille - ja onnittelut vielä sen johdosta että Lillistä on nyt tullut äiti! Mutta takaisin Jarmoon, hänellä oli taas pari ässää hihassa, ja tällä kertaa yhden ässän nimi oli "fascia fitness". Tämä fascia fitness on uusi harjoittelumuoto jonka ideana on vahvistaa lihaskalvoja, ja täten pienentää loukkaantumisriskiä. Jos lihaskalvot on vahvat ja joustavat ne edesauttaa sen, että rasituksen "piikit" jotka toistuvasti iskee lihaksiin ja niveleihin kun eksentrinen voimantuotto muuttuu konsentriseksi pehmentyvät. Erikoisen näköisiä liikkeitä, mutta tuntuu toimivan.

Ensimmäinen viikko potkaistiin käyntiin maanantaina, ja tämä on aika pitkälti ollut totuttelu-viikko. Rasituksen tunnettakaan ei ole tullut yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina. Veikkaan että se johtuu siitä että kävin muutamat treenit tekemässä ylimenokaudella, niin kroppa oli jo vähän valmistautunut kuormitukseen. Sijaisena olen oman opiskelun ohella ollut Sipoon ruotsinkielisessä ylä-asteessa jotta pystyn kaikkia kuluja kattamaan. Keväällä tuli aika pahasti mentyä miinuksen puolelle. Toisen Elovenan voimapäivän kävin myöskin vetämässä Hinthaaran koulussa ja se meni mallikkaasti. Elämä olisi helpompaa jos voisi pelkästään keskittyä harjoitteluun ja opiskeluun omaan tahtiin, mutta näin ei ole. Onneksi sijais-työt menevät aika helposti vaikka omat opiskelut vähän siitä kärsiikin.

Hieman on tämän syksyn tähän asti salainen projekti alkanut muodostumaan ja toivon mukaan pääsen pian tositoimeen jotta koko hommaa voin paljastaa :)

Mutta tämä oli kaikki tältä erältä! Huomenna peruskuntokausi jatkuu taas ja ruuveja kiristetään jälleen hieman.

/OY

Liikkumisen iloa nuorille

Kesällä otettiin SUL:ilta yhteyttä ja kysyttiin jos kiinnostaisi mennä muutamaan kouluun Etelä-Suomessa vetämään Elovenan voimapäivää. Kysymys tuli kesällä kun ei ollut kauheasti muuta tekemistä niin vastaus oli helppo: kyllä! Eilen (torstai) se sitten tapahtui, vuorossa oli ensimmäisenä Norra Paipis Skola joka on ruotsinkielinen ala-aste Sipoossa, eli kotipaikkakunnallani. Voimapäivän ideana oli tunnissa vähän tutustuttaa lapsia yleisurheiluun (olin etukäteen valinnut lajeiksi keihäs, aitajuoksu ja kolmiloikka) ja sitten vielä lisäksi vähän yleistä tietoa ruokavalioon liittyen.

Koulu on osaltani alkanut sen verran kovalla tahdilla että valmistautuminen tähän tapahtumaan ei ollut paras mahdollinen ja jonkin verran jopa aamulla jännittikin. Opettajat koulussa oli heti niin mukavia ja positiivisia että tämä turha hermoilu katosi heti saman tien. Päivä meni tosi hyvin ja sekä lapset että opettajatkin olivat täysillä mukana kaikessa ja tuntui oikeasti siltä että sain jotain aikaan. Oli tosi hienoa nähdä että vaikka tänä päivänä löytyy niin paljon muita vaihtoehtoja viettää vapaa-aikaa kuin liikkumisen merkeissä lapset oli silti todella innoissaan tästä päivästä ja olisi varmaan voinut jatkaa vielä pitkään. Vaikka suurimmalle osalle nämä lajit olivat täysin uusia ne oli todella halukkaita oppimaan, ja oli myös todella iloisia huomatessaan että aika lyhyessä ajassa saa esimerkiksi keihään lentää paremmassa asennossa ja pidemmälle.

Alkuverryttely on tärkeää ja ryhmät jaettiin riittävän pieniksi jotta kaikki saivat kokeilla monta kertaa

Tässä vähän keihäsmallailua. Peilikuvana olemin toimii vasurille ;)

Tänä päivänä kun niitä kaikkia muita vapaa-ajan aktiviteettejä löytyy on mielestäni todella tärkeää, että tehdään näitä asioita. Mennään näyttämään lapsille että tämä on oikeasti hauskaa jos vain asenne on oikea, eikä koko ajan vertaile itsensä kaikkiin muihin ja keskittyy pelkästään omaan tekemiseen. Yleinen hyvänvointi tulee sitä kautta aika itsestään ja sen yritinkin monta kertaa korostaa. Tämä on myös lapsille tosi luonnollista vielä - on aikaa ja paljon ylimääräistä energiaa kropassa. Vanhempana voit sitten yhtäkkiä huomata että portaissa käveleminen alkaa tuntua raskaalta ja voit sitten harmitella, mikset asialle tehnyt mitään aikaisemmin. Olisi paljon helpompi nyt, jos ei joutuisi "korvaamaan" sen minkä olet just tässä tärkeässä iässä menettänyt. En tiedä johtuuko tämäpäivän fitness-mania ja #eatclean juuri tästä - että ihmiset on alkanut liian myöhään huomaamaan että oma kunto on aika tärkeä.

Tämä "jos tahdon, pystyn" on aika helppoa pienenä, pitää vaan olla joku joka osoittaa oikeaa reittiä. Se on vielä niin pienestä kiinni että muutamalla yrityksellä huomaa jo edistymistä, ja se antaa taas lisää motivaatiota jatkaa. Tämä hauskuus on haastavaa jos vertailee itsensä muihin lapsiin - tulee aina olemaan taso-eroja. Sille ei voi mitään, että yleisurheilussa kello ja mitta kertoo totuuden, mutta sen pitäisi jollain tavalla saada unohdettua ettei se vaikuta yksilön omaan liikkumisen iloon. Itsellä tässä iässä ja jonkinlaisena huippu-urheilijana tuntuu usein siltä, että olen tässä yrittänyt 20 vuotta oppia juoksemista, mutta olenkin vähän eri asenteella ryhtynyt tähän hommaan. Yleisurheilu on yksi monipuolisimmista liikkumismuodoista ja kehittää perusmotoriikkaa sillä tavalla. että siitä on ihan joka ikisessä asiassa hyötyä. Tavallisessa elämässä kuin muissa urheilulajeissakin.

Ruokavaliossa otin ehkä eniten esille välipalan tärkeys ja laatu. 1-2 luokkalaiset eivät vielä tienneet "uupumisesta" mitään, kuin taas suurin osa 5-6 luokkalaisista heti nosti kättä ilmaan, kun kysyin onko joskus tunnettu isoa tarvetta saada karkkia koska olo on niin voimaton. Tässä kerroin lyhyesti että tämä on se tunne, joka tulee kun verisokeri on matalalla. Tottakai se tunne sitten katoaa kun syö jotain missä on paljon sokeria ja verisokeri nuosee tosi nopeasti - mutta se laskee myöskin aika nopeasti jopa matalemmalle kuin mitä se oli ennen. Eli ilman sitä tunnetta karkkia ei edes tee mieli yhtä paljon, ja jos muistaa hyvät välipalat verisokeri pysyy tasaisena ja tämä "tarve" häviää. Tottakai kerroin että karkkia voikin syödä, itsekin syön karkkia silloin tällöin ja niin pois päin, mutta jos on selkeä tarve saada verisokeria ylös niin suklaapatukka ei ole se oikea ratkaisu.

Tässä vähän vertailtiin eri välipaloja

Eli kaikille vanhemmille ja muille jotka on tekemisissä nuorien kanssa kaksi erittäin yksinkertaista neuvoa: antakaa lapisen urheilla, kannustakaa ja opettakaa niille hyvän ruokavalion perusasiat ja perustelkaa miksi on näin. Se on erittäin yksinkertaisia asioita vielä ja jos oikealla tavalla tuo niitä esille lapset ymmärtää.

/OY

Onnistuneen kauden hieno päätös

Eilen Maarianhaminassa kisatussa SFI-serienissä yleisurheiluvuosi 2013 päättyi (vihdoin ja viimein) meikäläisenkin osalta. Ja hyvällä tavallakin. Moukarissa jäin toki haamurajasta (30m) liian paljon. Jalat ei pelannut ja rotaatiot oli.. sekaisin.. Kolme heittoa meni häkkiin niin jouduin sitten varmistamaan itselleni tuloksen heittämällä ainoastaan yhdellä pyörähdyksellä (normaalisti käytän kaksi). Seipäässä kulki sitten taas jopa yllättävän hyvin, koska hyppääjiä oli sen verran monta aloitin verryttelyn kisassa 340:stä kahdeksan askeleen vauhdilla ja hyppäsin sitten joka toisesta korkeudesta ja vaihdoin sitten kun rima nousi neljään metriin Spiritiin ja otin se normaali 12-askeleen vauhti. Aika paljon hakemista oli ja tuuli oli erittäin hankala, mutta yhtäkkiä yksi pieni asia mikä ollut suurin syy miksei hypyt ole noussut vähän parani ja pystyin ylittämään uuden ennätyskorkeuteni joka nykyään kirjataan 471! Edelleenkin lähden liian vinosti seipäästä irti enkä sitä kautta saa käytettyä sitä heittoa siinä lopussa. Eli aika hyvin päättyi kausi, ennätykseen :) Ottaen huomioon koko talven taistelu just tämän lajin kanssa kun seipäitä ei löytynyt sopivia ja se kuuluisa "kuoppa-kammo" iski. Tässä vähän isän ottamia kuvia ja rimassa just toi 471. 400m rullasin myös viestissä suonenveto pohkeissa, mutta ihan hyvi meni silti.

Seiväs taipuu melko paljon, eli jäykempää voisi käyttää!

Vinossa riman päällä - paine on karannut. Ei hyvä

Eli kauden aikana omia henkilökohtaisia ennätyksiä on ottelulajeissa tullut 5 - eli ihan hyvä saldo. Toki ei mitään päätä huimaavaa tason nostetta saatu tänä vuonna aikaan - paitsi ottelijana ja ottelun loppupisteissä. Otteluhan on se pääasia, mutta fyysisesti ja teknisesti olen ollut aika samalla tasolla kuin viime vuonna. Viime syksynä tehdyt kuntoutushommat velotti, mutta ainakin taso säilyi. Nopeus kärsi ehkä eniten viime syksystä, mutta ainakin olen nyt terve ja viiden vuoden loukkaantumishelvetti on siinä mielessä päättynyt koska pystyn tällä hetkellä ohjaamaan omaa tekemistäni suorituksissa. 2008 vuoden hieman pieleen menneen leikkauksen jälkeen tämä on ollut ensimmäinen vuosi kun olen oikeasti tuntenut että pystyn tekemään asioita samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Työvälineet (jalat pääosin) on nyt aika tasapuolisessa kunnossa ja tunnen että kroppa vastaa ajatuksiin, eli aika kiva tietää ettei se kyky jäännyt sinne leikkauspöydälle. Monta vuotta ihmettelin miksi en vaan pystynyt tekemään asioita samalla tavalla kuin ennen. Leikkaus tuli huonoon kohtaa, juuri siinä iässä kun tapahtui paljon kehitystä itsestään eikä poika oikein pysynyt mukana. Ensi vuodeksi yritetään sitten kehittyä taas ja toivottavasti se näkyisi myös loppupisteissä ensi vuonna :) 

 Ja sen olen jo Twitteriin laittanut, mutta laitan nyt tännekin. Yleisurheiluelämäni projekti sai tässä lähipäivinä nimen: Tokyo. Eli tämä ei tarkoita sitä etten tähtää Rioon jne. mutta 2020 olen 29-vuotias ja täydellisessä otteluiässä. Eli 7 vuotta aikaa ja aivan takuuvarmasti näiden vuosien varrella vastaan tulee paljon haasteita, pettymyksiä sekä menestymisiäkin. Tähtäin on siinä että jonkinlainen jättipotti tulisi sitten Tokyossa. Eli kannattaako? 7 vuotta on hemmetin pitkä aika. Vastaus on KYLLÄ. Tähän olen omistautunut. Eli 7 vuotta - let's go!

 Nyt edessä kuitenkin muutaman viikon täyslepo yleisurheilusta. Tuskin maltan olla koko tämän ajan harjoittelematta mutta ihan kiva joskus ihan leikkimielessä käydä lenkillä ;) Saa nähdä paljonko paino nousee. Olen tällä hetkellä vajaa 74 kiloinen ja rasva% oli viimeksi 6,4. Jännä nähdä paljonko tämä ehtii muuttua, tuskin juuri mitään mutta eipä sillä niin väliä jos syksyksi saa vähän suojaavaa kerrointa ettei taudit iske niin armottomasti :D 

 Koulussa tulen nyt käymään, ja aika paljonkin. Matiikan opiskelut on saannut jäädä - en yksinkertaisesti jaksa sitä. Se työmäärä ja ne opintopisteet ei siinä oikein kulje käsi kädessä ja koska urheileminen ei ole enää KELA:lle mikään syy miksi jäisi alle 45op vuodessa on turha ottaa siitä stressiä. Aika hyvin omasta mielestäni käynnyt niitä tärkeitä kursseja ja kaikki sillä tavalla että jaksan sekä urheilla että opiskella ja kaikki mennyt läpikin. Sitten kun tuki päättyi vaikka läpäisin koko yliopiston vaikein kurssi viime syksynä meni ns. maku siihen hommaan. Eli nyt jotain vähän "helpompaa" ainakin pisteiden metsästämisen valossa ja jos kaikki menee läpi syksyllä minulla tulee joulun mennessä olemaan yhtä paljon pisteitä kuin tähän asti saannut vuodessa yhteensä :D Tässäkin lajissa pisteet ratkaisee!

Moukarikuva!

Huomioikaa että veto tulee ihan hyvin, mutta leka on jo lähtenyt lentoon. 

 Take care!

 /OY

Ottelukausi paketissa

Toki yksi pieni kisa vielä Ahvenanmaalla jäljellä. SFI-serien on kisa missä suomenruotsalaiset seurat kohtaa toisiaan seuraottelussa. Meikäläisen lajit ovat seiväs, moukari ja 400m ruotsalaisessa viestissä. Moukarissa tavoitteena on 30 metrin ylitys ensimmäistä kertaa urallani miesten moukarilla. Karsintakilpailussa jäin rajasta 25 senttiä ja kaikki päälle 30 metrin heitot kävi sektorin väärällä puolella. Eli fysiikka ja tekniikka on riittävän hyvässä kunnossa, se on ainoastaan tähtäimestä nyt kiinni :)

Eli SM-otteluissa kävin viikonloppuna ja voitin siellä viimeisen Suomen mestaruuteni junnussarjassa ja samalla viimeistelin värisuorani tältä vuodelta - halleista tuli yksi pronssi 300m aidoista, viime viikonloppuna se hopea 400m aidoista ja nyt se voitto. Näistä kekkereistä kerääntyi yhteensä 11 kultamitalia vuosien varrella ja niitä toista värisiä vissiin 13 yhteensä. Ja kaikki yksilölajeista. Jonkinlainen saavutus sekin varmaan. Tästä eteenpäin panostetaan sitten enemmän laatuun kuin määrään ;)

Ottelu oli osaltani aika mitäänsanomaton. Pahimmat vastustajat vetäytyi kisoista hyvissä ajoissa, eikä meitä ollut kuin kuusi osallistujaa yhteensä. Eli nopeasti saatiin ottelu suoritettua ja erinomaisessa säässä vielä. Lämpöä oli päälle 20 asteen ja aurinko paistoi, eli sillä tavalla oli mukavaa. Tulosteko jäi valitettavan vaisuksi, enkä oikein onnistunut missään. Seipäässä toki sivusin kauden parhaani hyppäämällä 460. Yritin hakea rentoja suorituksia mutta se pieni viimeinen lataus puuttui ja se näkyi selvästi kaikessa. Pisteitä kerääntyi yhteensä 7115, eli tässä näkyi se, mistä kerroin "keskinkertaisuuden huiput - osa 1":ssä. Ei irronnut missään ja tasapaksua paikallaan polkemista oli kaikessa. Toki mestaruus on aina mestaruus ja hyvä tapa päättää junioriaikani näin.

Kiekossa oli hyvä vire, kaksi parasta kisasuoritusta vuosiin. Harmi että toinen meni tolppaan ja toinen oli yliastuttu. Ainakin se on siellä jossain :D Kuulan verryttely meni myös mallikkaasti, kisassa hieman vähemmän. Keihäässä löysin rentouden jonka olen etsinyt koko kesän, ei vaan tukijalka pitänyt riittävän hyvin.

Tänään ei edes tunnu jaloissa siltä että olisin viikonloppuna edes ottelua tehnyt. Tuntuu jopa paremmalta kuin ennen ottelua. Ehkä se johtuu siitä irtiotosta joka jäi puuttumaan. Tästä kuitenkin hyvä kääntää katseet kohti seuraavaa kautta. Tällä hetkellä nautin vaan siitä, että olen ehjä ja kroppa on paremmassa kunnossa kuin vuosiin. On hyvä jatkaa kohti harjoituskautta ja odotan mielenkiinnolla mitä uudet, kovemmat ja laadukkaamat harjoituskuviot tuo tullessaan. Motivaatio on korkealla mutta ylimenokautta odotan siinä mielessä innolla, että voin alkaa tekemään niitä asioita mitkä tulee olemaan ehkä suurin muutos urheilu-urallani. Asiat joista jo vähän annoin avauskirjoituksessani vihjeitä ;)

Nauttikaa syksystä, kesä ollut maagisen lämmin ja nyt kannattaa olla paljon ulkona kun tänäänkin pystyi Paavo Nurmen stadionilla shortseissa käymään vähän leikkeilyjuoksuja tekemässä.

Palaillaa!

/OY

Keskinkertaisuuden huiput - kolmen maailmanmestarin sanoin

Tässä tuli kuin tilauksesta sen, mitä yritin ottelusta selittää omilla sanoillani. Tässä videossa tulee sanat enisten ME-miehen Dan O'Brienin, nykyisen ME-miehen Ashton Eatonin sekä kahdenkertaisen maailmanmestarin Trey Hardeen suusta. Mukana myös pari valmentajaa, mm. Ashton Eatonin henkilökohtainen valmentaja. Tämä on siis traileri, elokuva kertoo pääosin Hardeesta ja Eatonista.

Enjoy :)



48 Hours to Fame Trailer #2 from Neomotions on Vimeo.

Ympyrä sulkeutui

Tai onhan vielä aina yhtä makeat SM-ottelut edessä, mutta "aidot" junnu-SM:ät kävin viime viikonloppuna kisaamassa viimeistä kertaa. Lasken nyt tässä vaan päiviä kunnes urani "lupaavana" muuttuu perinteisen Suomalaisen urheilukulttuurin tapaan "menetetyksi toivoksi".

Raahessa meni melkein vähän tunteelliseksi ennen pituuskisaa, kun kävelin kenttää kohti. Mieleen palasi monta asiaa vuodesta 2005, mitä en edes tiennyt muistavani. Oli hieno kokemus. Ensimmäinen kerta kun voitin Suomen mestaruuden ja tavalla millä se tuli - viimeisellä hypyllä. Se on edelleenkin kaikista mestaruuksista se, mikä ehkä tarkoittaa minulle eniten.

Tämän takia halusin nytkin pituudessa onnistua. Omasta mielestäni pituuskesä ei ole oikein tarjonnut sen, mitä alkukesällä odotin - kauden paras tulos on vaatimaton 711. Nyt sain toki 710 ja oli sarjana kauden paras, mutta kun tunnen että varastossa on vielä parikymmentä senttiä vähintään lahkeissa olin erittäin pettynyt suoritukseeni. Olosuhteet oli loistavat, ponnistukset eivät vaan antanut minkäänlaista potkua.

Tässä on muuten pientä vertailua. Minä ja Halmelan Arttu :D Täsmälleen sama paikka vielä. Nytkin oltiin molemmat pituudessa mukana.

Järkyttävä letti oikealla.. Olisin pitänyt kuunnella äitiä ja mennä parturiin.

Seuraavan päivän seiväskisasta ei jäänyt (vaikka yksi harjoitushyppy oli hyvä) paljoa kerrottavaa. Sain kuitenkin päättää viikonlopun hyvällä tavalla: SM hopeaa 400m aidoissa ajalla 53,98. Aikaan olen erittäin tyytyväinen - ei mennyt ihan nappiin teknisesti, mutta erittäin hyvä ja ehjä juoksu. Suhteessa sileän ennätys 50,90 on vähän heikompi, mutta sen muuttamiseen on vielä yksi mahdollisuus nyt lauantaina. Toivottavasti kelit suosii ja jalat ovat toimintakunnossa

Kisoista myös toinen positiivinen asia: oli mennyt kaksi viikkoa edellisestä ottelustani ja siihen nähden jalat toimi aika hyvin. Nyt on jo fokus siirtynyt Karjaalle ja siellä päätän sitten vihdoin ja viimein junioriaikani. Toivottavasti saisin viimeisen junnumestaruuden sieltä ja samalla yhteensä urani 23. henkilökohtainan SM-mitali.

Ei ollut muuta tällä kertaa.

/OY

Keskinkertaisuuden huiput osa 2

Lemmikkivaunussa istuskellen ja pitkällä junamatkalla kohti Raahea ja 22-vuotiaiden SM-kilpailuja löysin keskittymisrauhan ja ajan kirjoittaa edellisen kirjoituksen jatko-osan valmiiksi.

Ottelijan suuri haaste on se, että kaikista kymmenestä lajista annetaan aina saman taulukon mukaan pisteitä. Jos kaikissa lajeissa saa jollain tavalla itsestään irti, mutta nopeus on kymmenyksen huonompi sadalla metrillä, kuin mitä sen pitäisi olla, se näkyy loppupisteissä. Onnistuneen ja täydellisen ottelun ero on valtava. Epäonnistunut ottelu näyttää joskus jopa säälittävältä. Pitää tämän takia ottaa huomioon, onko ottelija ehtinyt saada itseään kuntoon tai herätettyä heti ensimmäisestä lajista lähtien. Joskus käy niin, että kroppa alkaa vasta heräämään muutaman lajin jälkeen.

Varsinkin huonon alun jälkeen henkistä kanttia koetellaan: miten pystyä keräämään itseään epäonnistuneen lajin jälkeen? Pitää jollain tavalla mennä eteenpäin ja tehdä parhaansa jokaisessa lajissa joka vielä on jäljellä. Tämä on se idea, vaikeampi toteuttaa. Haaste on myös jos jokin menee hyvin - pitää myös unohtaa sen, ja antaa sen ainoastaan toimia positiivisena energiana. "Flow tila" on ottelijalle harvinaista herkkua. Ei juuri koskaan näin tapahdu, että kaikki lajit menee suunnitelmien mukaan. Tämän takia kaksi ensimmäistä lajia on henkisesti tärkeät: jos olet hyvässä kunnossa se näkyy heti satasella ja pituudessa. Pitää vaan muistaa, että näiden jälkeen  on vielä kahdeksan lajia.

Tähän voin myös lisätä, että täydellinen ottelu on myytti - aina jää jostain parannettavaa. Tämä on myös lajin viehätys. Mahdollisuudet kehittyä on niin monia. Samalla läpiviety, jo kohtuullinenkin, ottelu tuntuu sinänsä voittona. Se on sellainen urakka, että jos vaan jotain positiivista löytyy niin siitä osaa jo iloita. 

Ottelijana et pysty kilpailemaan yhtä paljon kuin muut yksilölajien harrastajat. Suurin osa kisoista toimii lähinnä vaan harjoitteluna (tässä pääsemme oikein loistamaan jos huippujen seurassa epäonnistutaan). Yhden kauden aikana viisi läpivietyä ottelua on jo aikamoinen urakka. Kestää suurin piirtein kolme viikkoa palautua henkisesti sekä fyysisesti sellaiselle tasolle, että pystyy uudestaan ottelua tekemään hyvin.

Otteluja käydään myös vetämässä ihan harjoittelumielessä läpi, ja joskus tehdään ainoastaan muutamat lajit. Tämän takia pitää ottaa huomioon, mikä ottelu on se kauden tärkein. Ottelun kokonaisuutta ei pääse tavallisessa harjoittelussa kokeamaan ja tämän takia otteluja käydään välillä keräämässä. Tässä mielessä on helpompi yksilölajissa saada hyvää tulosta aikaan. Jos epäonnistut voit vaan unohtaa sen ja siirtää katseet seuraavaan kisaan, joka voi olla jo seuraavana päivänä. Ottelussa ei mene näin, jos ottelu on kaudelle tärkeä niin vedät sen loppuun - meni sitten huonosti tai hyvin. Yksilölajeissa mahdollisuudet onnistumiseen ovat useammat ja joskus riittää hyvä päivä ja hyvät olosuhteet. Otteluja käydään täällä pohjoisessa aika usein huonoissa olosuhteissa. Tämä kesä on ollut poikkeus. Tampereen ottelu oli elämäni ensimmäinen, missä ei kertaakaan satanut ja lämpöä oli yli 20 astetta.

Lajin haasteena on myös viedä ottelua läpi hankalissa oloissa. Kroppa joutuu koville jos jokaisen lajin välissä joutuu tekemään verryttelyä uudestaan ja henkisestikin alkaa tuntumaan jos kokoajan joutuu välttämään kastumista. Edellinen ennätysotteluni käytiin kahdeksassa asteessa ja kiekonheiton aikana tuli rakeita. Ei ollut hauskaa... :D No oli se! Jälkeenpäin.

Kymmenottelussa ehkä kaikista hienointa on yhteishenki ottelun aikana. Ottelijoilla on vähän sellainen "we're in this togehter"-tyylinen asenne toisiinsa kohtaan. Se näkyy niin selkeästi kun esiinnytään kahden päivän aikana aina yhdessä. Kyllä pikajuoksijat heittävät keskenään läppää verryttelykentällä, mutta sehän on jo viime vuosina tullut varsin selväksi. Tämä on osa sirkusta ja tottakai sitä pitää näyttää. Ruutuun ei vaan saa mahtumaan kaikkea hienoa mitä yleisurheilukenttä tarjoaa. Tämän takia paikan päällä oleminen on joskus niin huikeaa.

Se mitä lajien välissä tapahtuu on osa show'ta, ja katsojatkin nauttisi enemmän jos saisi kokea tätä kokonaisuutta. Tämä kokonaisuus tulee niin huonosti esille ottelussa TV-ruudun kautta. Esimerkiksi Moskovassa kun YLE päätti näyttää ottelun seiväshypystä vain kaksi suoritusta. KAKSI!? Tämä on lähes aina, ja oli nytkin, koko ottelun ratkaisevin laji. Naisten ottelussa näytettiin vaan viimeistä erää kahdeksallasadalla metrillä. Tonnivitosta sai kuitenkin nähdä kokonaisuudessaan, takk och låv. Huono kokonaiskuva tulee myös Kalevan Kisoissa kun meitä näytetään, jos näytetään. Kaikista parasta olisi varmaan jos ohjaaja olisi jo etukäteen tietonainen voittajasta, ettei vaan ketään turhaan näytetä. Taitaa olla vähän ideana muuten vuorotellen näyttää joka toinen vuosi kymmenottelua enemmän, ja joka toinen vuosi seitsenottelua enemmän.

Kun tämä näkyvyys jää puuttumaan on ihan luonnollista ajatella, etteivät ottelijat osaa mitään. Jos pari kertaa näytetään kun ottelija työntää kuulaa 13 metriä. Kaikkihan sen tietää, että oikea mörssäri työntää pitkälti päälle 20 metrin. Ainoa kerta kun säännöllisesti pääsemme esiintymään oikean yleisön eteen Suomessa on Kalevan Kisoissa. Kalevan Kisoissakin aikataulut on välillä semmoiset, että yleisö ilmestyy vasta päivien viimeisien lajien aikana paikalle. Aikataulut ovat tärkeät. On hyvä että jotkut lajit käydään tiiviisti, mutta joskus pitää myös olla pidempi tauko!

Itsellä on pieni idea siitä, miten voisi saada vielä ottelut toiseenkin kisaan mukaan hyvällä tavalla näkyville. Olen sitä jo muutamille ehdottanut, ja palaute on ollut hyvä. Eli tästä voisin sitten joskus kirjoittaa jotain :)

Se oli kaikki tältä erältä, toivottavasti ottelun maailma on teille vähän kirkkaampi. Palaillaan!

/OY

Keskinkertaisuuden huiput osa 1

Ottelijana saat usein erilaisia reaktioita aikaan, kun kerrot mitä lajia harrastan. Useimmiten ihmiset jostain syystä yllättyy, nostaa hattua ja kehuu lajia "kuninkuuslajina". On sitten olemassa ne, kenen mielestä olemme vain keskinkertaisia urheilijoita, jotka ei pärjännyt riittävän hyvin yhdessä lajissa ja sen takia "joutui" valitsemaan lajin, missä keskinkertaisuudestamme on hyötyä. Olin itsekin vähän samaa mieltä nuorempana ennen kuin tutustuin lajiin enemmän ja opin ymmärtämään sen luonnetta. Koska me ottelijat niin harvoin pääsemme esiintymään, lienee luonnollista ajatella noin. Kymmenottelu on suuri kokonaisuus: kahdessa päivässä pitää suorittaa kymmenen lajia - viisi lajia päivässä. Jos tässä katsoo vain yhtä lajia, koko lajin idea menee sivu suun. Kun minulta haastattelussa kysyttiin EM-kisojen alla koska meinasin tehdä lajivalintani, en kirjaimellisesti tiennyt pitikö nauraa vai itkeä. Olin aika lähellä vastata, että olen miettinyt kiekonheittoa tulevana ykköslajinani. Tämän takia ajattelin nyt hyvänä jatko-osana edelliseen kirjoitukseeni kertoa vähän lajistani. Toivottavasti ottelun maailma on teille sen jälkeen hieman kirkkaampi :)

Seuraava mielipiteeni tuskin on kaikkien mieleen, mutta yrittäkää silti ymmärtää mitä haen. Mennään historiassa taaksepäin antiikkiseen Kreikkaan missä olympialaiset saivat alkunsa, siellä miehet kilpaili keskenään muun muassa juoksuissa, hypyissä, heitoissa ja painissa - eli fyysisiä ominaisuuksia mitattiin keskenään. On mahdotonta vertailla eri lajin huiput keskenään, kun haluaa poimia sen kaikkien parhaiden parhaan. Ottelijana kuitenkin omistat kaikki ne fyysiset ominaisuudet, mitkä huippu-urheilijalta vaditaan. Nopeus, kestävyys, räjähtävyys, liikkuvuus, voima, tekninen osaaminen/motoriikka, henkinen lujuus ja sitkeys kehittyä myös siinä, missä olet huono. Eli maailman parhaan urheilijan ehdokkaana, näiden ominaisuuksien valossa, maailman paras kymmenottelija ei kauhean kaukana totuudesta olisi. Mutta miksi emme sitten ole yhtä nopeita kuin pikajuoksijat, vahvoja kuin kuulantyöntäjät, kimmoisia kuin korkeushyppääjät tai kevytjalkaisia kuin kestävyysjuoksijat? Helppoa. Kukaan ei voi olla kaikkea - mutta aika lähelle voi päästä. Moniottelu on jatkuvaa tasapainottelua - haluaa olla kaikessa mahdollisimman hyvä, mutta ei jossain niin hyvä, että se vaikuttaisi negatiivisesti kokonaisuuteen. Harjoittelu on tasapainoista ja monipuolista. Yksinkertaisena esimerkkinä on kehon massa, jos painat enemmän olet todennäköisesti vahvempi ja toivon mukaan kuula lentää sillä pidemmälle. Korkeudessa tämä isompi massa tuottaa taas vaikeuksia, ja muissakin hyppylajeissa menettää paljon. Heittolajit ei kuitenkaan ottelijalle ole pisteiden puolesta samanlainen kultakaivos kuin hypyt ja juoksut. Tämä tasapainottelu on se, mihin koko laji perustuu. Tekniikka tulee tässä kuvioon mukaan - tekniikalla voi saada paljon aikaan. Tekniikalla voi kompensoida sen, mitä fyysisillä edellytyksillä menettää, sekä säästyä vammoilta. Et voi tosin tekniikkaankaan keskittyä yhtä pikkutarkasti kuin lajin spesialisti. Jokaisen lajin perus-tekniikka riittää pitkälle. Suuri kokonaiskuva ei saa missään nimessä kärsiä yhden lajin harjoittelun takia. Kun olen erilaisiin ottelijoihin vuosien varrella tutustunut, olen tullut huomaamaan, että meitä kaikkia yhdistää yksi asia: kaikki harjoittelemme lähes poikkeuksetta heikkoimpia lajeja eniten. Tottakai vahvojakin lajeja pitää vahvistaa, mutta ne n.s. "ongelmalajit" tuottavat ottelijalle epävarmuutta, ja epävarmuuteen meillä ei ole varaa. Heikkouksia pitää vahvistaa vahvuuksia unohtamatta. Tai vahvuuksia vahvistetaan ja heikkouksia poistetaan ;) Juoksu, joka on ottelussa kaiken A ja O, pysyy aina mukana. Pitää jotenkin yrittää järkevästi rakentaa juoksuharjoittelua siten, että voi sen kaikissa lajeissa hyödyntää. Loppupeleissä ainoastaan kiekonheitto on se laji, missä yleensä ottelija huonossakin juoksukunnossa useasti pärjää joskus jopa paremminkin. Kuulantyönnössäkin juoksu on tärkeää: räjähtävät jalat tulee juoksun ja hypyn kautta.

Miksi sitten harjoittelemme niin paljon, miettii pituushyppääjä. Miksi niin vähän, kysyy kestävyysjuoksija. Vastaus tähän kysymykseen on helppo: pituushyppäjä elää räjähtävyydellään, kun taas kestävyysjuoksija elää kestävyydellään. Nämä kaksi ei kuitenkaan tarvitse, kuin murto-osa toisistaan. Ihmisen keho on mahtava, mutta ei niin mahtava että voisi pysyä räjähtävänä sekä kestävänä ympäri vuoden. Räjähtävyys tulee levänneiden jalkojen kautta. Räjähtäviä liikkeitä tehdäänkin, ja paljon, koska hermotuksen pitää pysyä kunnossa. Useasti harjoittelukaudella terävyys on silti aika kaukana ;) Jaksatakseen kahden päivän aikana suorittaa kaikki kymmenen lajia peruskestävyyden pitää olla siihen malliin, että palautuminen lajien välissä on nopeaa. 1500m juoksu joka sitten päättää koko juhlan on lähinnä vaan kaikille korvien välissä käyvää taistelua - jo valmiiksi kuormittuneella vartalolla tämä viimeinen herkkupala toimii lähinnä koneiston tyhjentäjänä. Ainoastaan kisamatkat yhteensä laskettuna on 2110m juoksua. Laske sitten tämän lisäksi mukaan kaikki vauhdinotot, vedot, askelmerkkijuoksut ja muut juoksut siinä välissä, niin lopullinen juoksumäärä on melko valtava. Miettikää vielä että suurin osa näistä tehdään kovilla tehoilla - eli nopeuskestävyys on äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Tämän takia vartaloa rasitetaan semmosilla määrillä ympäri vuoden, että fyysisesti jaksaa pelkästään ottelua tehdä kunnolla. Kisakauden lähestyessä määrät taas tippuvat melko radikaalisesti. Talven aikana luodut pohjat yritetään nyt jalostaa. Enää ei 4 tunnin harjoituksia tehdä eikä kahta kertaa päivässä juuri enää harjoitella. Tasoa pitää yrittää saada tavalla tai toisella sellaiseksi, että säännöllinen taso on mahdollisimman tasainen ja sitä kautta luoda itseluottamusta ennen tulevaa ottelua. Ottelija joka suurin piirtein tietää, mihin tulokseen kaikki lajit päättyvät tavallisena päivänä on jo ottelu-polulla aika pitkälle päässyt.

Kirjoittaessa huomasin, etten millään tavalla saa tätä tekstiä niin lyhyeksi että ihminen jaksaisi sitä lukea. Eli ainakin toinen osa on tulossa lähipäivinä. Toivottavasti ainakin mielenkiinto heräsi, ja jaksatte seuraavaa osaakin lukea. Siinä käsittelen omasta mielestäni pari tärkeää asiaa.

/OY

Alkuverryttely

Tervehdys!

Tämän kirjoituksen myötä rikon yhden lupauksen, alan nimittäin kirjoittamaan blogia. Jäiks! Tämmönen kirjoittelu toimii myös hyvänä terapiana itselle. On urheilijalle hyvä käydä välillä vähän suoristamassa hiekkapolkua korvien välissä - polku joka välillä mutkistuu turhan paljon ;) Olen urheilijana, ihmisenä ja varsinkin ottelijana kasvanut paljon menneen vuoden aikana. Haluan tämän blogin avulla mahdollisesti tuoda uutta nostetta uralleni. 22-vuotiaiden EM kisat Tampereella heinäkuussa, jotka meni omalta osaltani erittäin onnistuneesti, antoi minulle paljon. Eniten ehkä se muistutti minua siitä kuinka paljon rakastan lajiani. Monen hankalan vuoden jälkeen tuntui vihdoinkin siltä että onnistuin jossain. Haluan myös käyttää tilaisuutta hyväksi ja tuoda tätä uudestaan löytynyttä vanhaa intoa mukaan syksyn harjoituksiin. Ja kyllä, pidän myös blogia ruotsiksi! 

Eli olen melko pienillä resursseilla päässyt melkein jo kansainväliselle tasolle. Tähän yritän nyt syksyllä hakea muutosta, ja tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä että syksyllä myös muutosta saadaan aikaan. Ainakin jollain tavalla. Koska aikuisten EM kisat kisataan ensi vuonna Zürichissä pidän sitä hyvänä välipälänä jos sinne pääsisin. Tiedän että se on täysin mahdollista - mutta se vaatii onnistuneen harjoituskauden ja sen lisäksi vielä hyvää tuloskuntoa jo kauden alkuvaiheessa. Vaikka tästä kesästä onkin kisoja jäljellä into päästä takaisin harjoittelemaan ensi kautta varten on suurempi kuin moneen vuoteen.

22-vuotiaiden SM-kisat käydään siis ensi viikonloppuna Raahessa. Siinä mielessä jännä tilanne, kun ensimmäiset SM-kisani oli nimenomaan Raahessa vuonna 2005. Eli voidaan sanoa että ympyrä sulkeutuu ;) Tämän jälkeen termi "nuori ja lupaava" on todellakin "so last season" minun kohdallani. Lajivalikoima on vähän eri kuin kahdeksan vuotta sitten, kuten silloinkin niin aina hiekkakasalla viihtyneenä pituus kuuluu ohjelmaan, mutta tällä kertaa menen seiväspaikalle taivuttamaan hiilikuituseipäitä (hyppypaikka on kuulemma erittäin suosittu seiväshyppääjien kesken) ja sitten kirsikkana kakun päällä varttimaili - aitojen kera (!!!). Nelkun aidoista on muuten 4. sija puolustettavana viime vuodelta, kun hävisin mitalin sadasosalla - eli mikään aloittelija en ole vaikken tätä matkaa ole vielä tänä kesänä juossutkaan. Siitä seuraavana viikonloppuna pidetään viimeiset junnukisani, silloin on nimittäin  SM-otteluiden vuoro. Ottelut käydään Suomenruotsalaisten käsipallomekassa, eli Karjaalla. Karjaan kentällä hyppäsin muuten ensimmäisen kerran pituutta päälle kuuden metrin vuonna 2005. Ottelussa olen puolustava mestari ja tänä vuonna mestaruudesta käydään kovempaa kamppailua kuin viime vuonna. Tämän kesän paras lataus meni EM-kisoihin, mutta kunto ei ole hävinnyt mihinkään - eli mahdollisuudet on hyvään sarjaan jos päiväkunto on hyvä ja kelit suosii! Otteluiden jälkeen unohdetaan sitten kaikki, mitä yleisurheiluun liittyy pariksi viikoksi, ennen kuin katseet kääntyvät kohti Zürichiä ja seuraavaa kautta.

Kun kausi on virallisesti paketissa tulen sitten tarkemmin analysoimaan mennyttä kautta ja muuta hauskaa. Varmaan EM-kisoista tulee joku jälkilöyly sekä kerron vähän mitä kulissien takana tapahtuu (se on aika paljon tällä hetkellä voin luvata!). Suurin syy miksi tätä blogia edes laitoin pystyyn selviää myös syksyn mittaan ;) eli olkaa kuulolla, tästä se vasta lähtee!

Palataan astiaan
/OttoY