tisdag 5 augusti 2014

Kyllä tästä (hiljaa) hyvää tulee

Vuonna 2004. Silloin viimeksi tarvittiin enemmän pisteitä päästäkseen Kalevan Kisoissa mitaleille kuin tänä vuonna Kuopiossa. 2000-luvun muista Kalevan Kisojen otteluista ainoastaan vuosina 2002 ja 2000 tarvittiin enemmän pisteitä kuin, mitä meikäläinen nyt viikonloppuna keräsi yhteen. Viimeisen 30 vuoden aikana nämä olivat 7. kovimmat pisteet, mitä vaadittiin näissä kisoissa mitaleille. Tämä kertoo jotain suomalaisesta kymmenottelusta ja sen asemasta tällä hetkellä, ja mitä hienointa, mihin me ollaan menossa. Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin ja alan kohta itsekin uskoa omiin ajatuksiini. Pitää tottakai ottaa huomioon, että jotkut vuodet meillä on ollut se arvokisaedustaja, joka sen takia ei Kalevan Kisoissa ole otellut, mutta silti tämä on matikanopiskelijan ja tilastonörtin mielestä hyvä pohja millä voi näitä mielipiteitä perustella. Tilastot ovat yleensä paras tapa analysoida menneitä, mitä huippu-urheilussa on aika oleellinen asia - pitäisi vaan päästä huipulle, mutta se luonne pitää olla jo ennen kuin siellä huipulla ollaan. Voin vielä lisätä, että 7. paras tulos tänä vuonna olisi useimmiten myös se riittänyt mitaleille (12 kertaa viimeisen 30 vuoden aikana). Eli taso on pikkuhiljaa liikkumassa sellaiseen suuntaan, missä suomalaisessa historiassa ei olla liikuttu monta kertaa tässä kuninkuuslajissa. Vielä ottaen huomioon, että meillä kaikilla on tässä hommassa huomattavasti enemmän kuluja kuin tuloja. Nyt olisi siis hyvä paikka iskeä ja olla mukana rakentamassa tulevaisuutta suomalaisessa kymmenottelussa, isot yritykset HOI!  Nyt ne rahapussit vaan auki, ei ottelija monta tonnia vuodessa tarvitse ;) Money talks...

Omalta osaltani päällimmäisenä jäi kisoista mieleen pettymys. Tämä kausi ei ole tuloksellisesti mennyt kuin suunniteltu ja mihin fyysiset ominaisuudet olisi voinut edellyttää. Raaka ja oikeudenmukainen laji, missä pieni ripaus onnea jossakin lajissa ei maagisesti loppupisteisiin vaikuta. Fysiikka on rautaa mutta tekniikka suoraan sanotusti kusee niin pahasti, että ei auta itku eikä todellakaan yliyrittäminen. Olen tottakai todella iloinen siitä, että olen saanut olla mukana tällaisessa kilpailussa, missä otellaan tällä tasolla Suomessa. Olen todella iloinen omasta ratakierroksestani, pitkään olen odottanut 50 sekunnin alitusta mutta kyllä se kesti! Nyt se vihdoinkin tuli ja sehän näyttää todella hienolta kun putsaa ennätystä lähes sekunnilla yhdellä juoksulla. Toinen päivä oli katastrofaalinen eikä siitä jäänyt mitään muuta kuin se mitali käteen. 7400p ei ole koskaan maistunut näin pahalle, eli huonoksi otteluksi tämä oli ihan hyvä. Henkisesti rankka kilpailu.

2014 supertripla: Juuso, Tommy ja minä
©mickey

Mutta ei meidän urakasta kisajärjestelyt Kuopiossa helpoksi tehnyt, pakko avautua. Urheilijat eivät saaneet, olisivat kyllä voineet, mutta eivät saaneet, ostaa ruokaa paikan päällä (kaikella kunnioituksella Very Important People). Meidän aikataulujakaan ei oltu järkevästi ajateltu läpi, sillä meitä vietiin kauhealla kiireellä yhdestä suorituspaikasta toiseen. Jäi taas vähän se fiilis, että meidät haluttiin vaan hoitaa pois alta, vaikka järjestäjäseuralla oli kolme ottelijaa mukana - mm. vuoden Suomen mestari. Ottelu on myös, lainatakseni lajivalmentaja M. Vakkurin sanoja, palautumiskilpailu. Tällä kertaa se ei oikein ollut optimaalista - mutta silti jengi otteli hyvin. Miettikää millaista löylyä ensi vuonna Porissa saadaan aikaiseksi, jos ottelijoitakin otettaisiin vähän enemmän huomioon, kun aikatauluja lyödään lukkoon. Onhan se hienoa olla lajia tekemässä samaan aikaan, kun kentälle marssii kaiken maailman bonus-numeroita, mutta kyllä henkilökohtaisesti luulen että yleisö, joka on paikalle saapunut ja lipuista maksanut haluaa myös nähdä niitä urheilusuorituksia, vaikka ne olisikin "vain" 60m keihäskaaria. Yleisö Väinölänniemellä oli kerta kaikkiaan upea ja silloin kun kannustusta halusi sitä myöskin sai, täydellä sydämellä. 

Nyt vaan lataamaan akkuja loppukaudeksi, ehkä pääsen jopa fossiili ennätyksien kimppuun keihäässä ja pituudessa.

//OY