Hallikausi tuli ja meni. Kausi huipentui viime viikonloppuna Jyväskylän halli-SM otteluihin mistä urani toinen aikuisten SM-mitali 2011 Kalevan Kisojen pronssin jälkeen tarttui mukaan. Ottelu ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta oli silti ylivoimaisesti parasta tekemistä tämän vuoden aikana. Ellei pituus olisi mennyt niin heikosti enkä olisi aitajuoksussa kahteen viimeiseen aitaan niin pahasti sortunut, loppupisteet olisivat huomattavasti tyylikkäämmät. Muuten jäi ottelusta paljon hyvää mieleen, vaikkei tulokset vielä päätä huimaa. Sarja: 7,27 - 671 - 13,14 - 191 - 8,62 - 460 - 2:45,54 = 5369p. Kaksi viikkoa ennen kävin juoksemassa poikkeavan pikamatkan (300m) Myllypurossa 22-vuotiaiden SM-kisoissa erikseen järjestetyssä juoksussa missä mm. Ville Wendelin lähti metsästämään epävirallista SE-aikaa. SE ei syntynyt ja oma juoksuni oli ykkösradan ansioista melko epätasainen. Loppuaikaan 37,06 olen tämän takia aika tyytyväinen, samaan vauhtiin jos pääsen 400m ensimmäiset 300m kesällä niin hyvää tulee. Ville juoksi muuten toisen kisan vielä 300m missä sitten SE meni murskaksi.
Kuten isä-valmentajakin sanoi ottelun jälkeen, lähtökohdat ovat nyt paljon parempia viime vuoteen verrattuna ja jos kevään viimeistelyt sujuu viime vuoden tapaan kesästä tulee vielä erittäin mielenkiintoinen.
Nyt vähän kevyempi ja lyhyt perusjakso ennen kuin reilun kuukauden päästä Portugalin aurinko kutsuu taas viideksi viikoksi. Kohteena on ensin uusi paikka; Quarteira pariksi viikoksi ennen kuin sitten leirikuviot jatkuu kolmannessa kotikylässäni Monte Gordossa. Sen verran tutuksi tullut maisemat siellä, että tuntuu melkein kodilta. Se on hyvä asia omasta mielestäni, vaikka se on yleisesti aika tylsä paikka. Se on niitä harvoja paikkoja missä ottelija voi vapaasti kaikkia lajeja harjoitella.
Sydäntä lämmitti myös SM-halliotteluista vanhan kilpakumppanin (Samuli "Artsin poika" Bryggaren) paluu täysiskuun joka toi mukanaan aikuisten Suomen mestaruuden. Olemme periaatteessa varttuneet yhdessä yleisurheilukentällä niin tuli aika nostalginen fiilis kun jälleen kerran seistiin samalla korokkeella. Meidän isät kilpaili toisia vastaan aitajuoksussa 80-luvulla ja me oltiin vuorotellen Suomen huippuja junioritasolla pääosin pituushypyssä ja moniottelussa. Moniottelusta tuli sitten molempien päälaji ja uskon että pystymme sparraamaan toisiamme lähivuosina koviin tuloksiin. On se aina vähän erilainen tunne kun me ollaan vastakkain verrattuna muihin. Hauska juttu. Perinteistä voidaan puhua.
Nyt lukemaan tenttiin. So long
//OY
