torsdag 26 februari 2015

Tölkki kädessäni kuljen

Viime aikoina olen saanut kysymyksiä mitä oikein litkin reenien aikana, kun se näyttää ihan energiajuomalta. Paha juttu. Ruotsiksi meillä on hyvä sanonta: "skenet bedrar", eli ulkonäkö voi hämätä. Kyseessä on tässä tapauksessa joko Verve tai Bode Burn.

Kuulin Vemmasta ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten ja aloin silloin etsimään vähän taustatietoa tuotteista ja löysin todella paljon positiivista feedbackia. Aloitin itse kokeilemaan Vemman tuotteita lähes neljä kuukautta sitten ja olen ollut todella tyytyväinen. Olen ollut poikkeuksellisen pirteä, varsinkin tähän aikaan vuodesta, enkä ole (ainakaan vielä) sairastellut yhtään, vaikka yleensä joulu-helmikuun väliin minulla iskee yksi kunnon flunssa joka vuosi.

Eli mikä tämä Vemma oikein on? Vähän aikaa sitten tein jännän havainnon: mitä jos lähtisin etsimään Vemmasta juttuja suomeksi. Mitkä asiat tulevat ensimmäisinä esille jos suomenkielinen Googlaa Vemmaa. Suomi24 oli kova sana. Pakko oli tehdä asialle jotain.

Vemma perustuu periaatteessa yhteen sekoitukseen, eli ns. Vemma Formulaan joka sisältää 13 vitamiinia, 65 mineraalia, mangostaanin hedelmää, aloe veraa sekä vihreää teetä. Tämä on se Vemma shotti, eli meikäläisen aamupaukku, jonka sisältö löytyy kaikista Vemman tuotteista. Todella helppo tapa edistää vastustuskykyä. 

Lisää tietoa shotista löytyy TÄÄLTÄ



Verve on Vemman energiajuoma. Terveellinen sellainen joka sisältää Vemma formulan lisäksi luonnollista kofeiinia, tauriinia sekä hedelmäsokeria mangostaanin hedelmästä. Piristää mukavasti ja ero muihin energiajuomiin, mitä olen silloin tällöin huonolla menestyksellä kokeillut, on se, että pirteys säilyy todella pitkään eikä sitä laskutilaa tule ollenkaan koska siihen ei ole lisätty mitään synteettistä shaibaa. The real deal jos haluaa vähän piristystä arkeen - voi hyvällä omantunnolla pienen ravistelun jälkeen nauttia. Terveyttä jeesaavaa energiajuomaa en ole ainakaan ennen tätä maistanut. Henkilökohtaisesti olen ollut todella tyytyväinen punttiharjoituksissa ottaa pientä piristävää hyvissä ajoin ennen isoja rautoja.

Lisää faktaa löytyy TÄÄLTÄ


Kolmanneksi meillä on sitten Vemman ja Chris Powellin (Extreme Weightloss) yhdessä kehittämä Bode Challengin Bode Burn. Tuotteista kallein mutta ylivoimaisesti laadukkain. Sisältää Vemma formulan lisäksi 20g proteiinia ja 7g kuitua jotka pitävät nälän tunteet mukavasti kurissa sekä CLA:ta joka tehostaa rasvanpolton. Olen itse pitkien harjoituksien aikana käyttänyt mutta on myös toiminut välipalana erittäin hyvin. Varsinkin lepopäivinä koska minulla on melkein aina nälkä. 


Jos haluaa tietää enemmän tuotteista minut tavoittaa sähkopostilla: ottoy91@hotmail.com

Tämän linkin kautta voi tutustua paremmin koko tuotesarjaan. Jos tuntuu kalliilta voi aina ajatella että sijoitus omaan terveyteen on paras investointi, mitä rahalla voi tehdä. Ainakin minun mielestäni.


Huomenna treenit jatkuvat ja toisesta peruskuntokaudesta on jo mennyt yli viikko.

Ciao
//OY