tisdag 8 juli 2014

E-cup, Ribeira Brava, Madeira

Tuli sittenkin kutsu Europa Cup:iin joka viikonloppuna käytiin Madeiran Ribeira Bravassa. Pääsin Juuso Hassin, Tommy Barrienaun ja Tero Ojalan kaveriksi varamiehenä. Asia selvisi kuitenkin riittävän aikaisin että ehdin hyvissä ajoin valmistautua. Sain toisen mahdollisuuden tehdä hyvää ottelua juuri kun olin palautunut Tampereen pettymyksestä ja siirtänyt katseeni kohti Kuopion Kalevan Kisoja. Lääkärinkäynti pari päivää Tampereen jälkeen paljasti, mikä oli jo vähän mielessä käynyt kun ensimmäisen päivän jälkeen nousi kuume eikä kroppa ollenkaan tuntunut olevan läsnä kisasuorituksissa, että jonkinlainen virus infektio oli juuri mahdollisimmaan huonoon hetkeen iskenyt. Viikko meni täysin levätessä koska kymmenottelun läpivienti kyseisessä terveystilassa EI ole hyvä idea. Viikon täyslevon jälkeen palasin harjoituksien pariin ja kroppa alkoi pikku hiljaa tuntumaan taas normaalilta, eli niin normaalilta kuin kroppa voi tuntua viikko ottelun jälkeen. Puhelu lajivalmentajalta tuli keskellä viikkoa kun olimme jo valmentajani kanssa päättäneet että käyn kiertämässä lajikarnevaaleja sekä Somerolla, Jämsässä että Jämsänkoskella. Kun asia selvisi että pääsen jälleen ottelemaan päätimme jättää Jämsän pituuskisa väliin mutta kuitenkin hypätä seivästä Somerolla torstaina ja juosta pika-aidat ja 100m Jämsänkoskella sunnuntaina. Hyviä valmistavia harjoituksia kisatilanteissa siis ja vaikka kroppa ei oikein vielä vastannut odotuksiin käteen jäi kuitenkin kesän toinen henkilökohtainen ennätys kun 110m aidat kulki 15.07.

Takaisin aiheeseen, eli Europa Cup:iin. Madeiralle lähettiin aikaisin torstain aamuna ja perjantaina valmistava harjoitus lupasi paljon. Keli oli lämmin, maisemat kentän ympärillä jotain aivan mahtavaa, rata oli nopea ja kaikistä tärkeintä, ukko tuntui olevan jopa herkässä kunnossa. Ensimmäinen päivä lähti täydellisesti liikkeelle elämäni tähän asti parhaalla 100m juoksulla, missä valitettavasti puhalsi 2,5 metrin myötätuuli. Aika 11.09 on kuitenkin peräti 16 sadasosaa parempi kuin ennätysottelussani ja fiilikset olivat todella hyvät. Pituushypyssä onnistuin vaikean alun jälkeen neljännessä (!?!) suorituksessa hyppäämään kauden parhaani 697. Neljäs suoritus tuli siitä koska kolmannessa hypyssä toimitsija päätti tulle tielle lankun kohdalla kun olin parin metrin päässä ja meni pakka sekaisin. Hyvä lataus meni siihen ja 697 on kuitenkin ihan OK tulos vaikka nopeus ja kaikki antoi odottaa paljon pitempiä potkuja. Lankku mistä saimme ponnistaa oli ehkä surkein mistä olen koskaan joutunut kisassa ponnistamaan, ja vasta viimeisellä sain jalka asetettua niin lähellä reunaa ettei ponnistus lähtenyt täysin ns. tyhjän päältä. Pitkä tauko seurasi ja en ollut ainoa ottelija joka oli sen jälkeen aivan kuutamolla kuularingissä, 12.70 jäi parhaaksi ja siinäkin oli hyvä ettei sormet katkennut kun lipsahti niin pahasti. Kaikki ottelijat ovat aika tottuneita siihen että suoraan pituuden jälkeen mennään kuularinkiin terävänä ja hereillä, mutta nyt tämä pitkä tauko aiheutti sen että monella oli aika löysä fiilis, varsinkin kun oli niin pitkä tauko että se oli ainoa järkevä kohta päivän aikana syödä lounasta.

Korkeushyppy jätti taas vähän parempi maku suuhun ja onnistuin saamaan kelpo tuloksen (192) ja kolme todella hyvää yritystä 195:stä joka tällä kertaa sai jäädä hampaankoloon. 400m juoksin täysin eri tavalla kuin Tampereella vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisin pitänyt takasuoralla painaa vielä vähän kovempaa, mutta aika 50.95 on urani toiseksi kovin ja se tuli niin helposti että kunhan vähän rohkeammin lähden jatkamaan juoksua takasuoralla aika tippuu tosta vielä reippaasti. Kaiken kaikkiaan ihan kunnollinen ensimmäinen päivä ja ennätysottelun jälkeen toiseksi kovimmat pisteet ensimmäisen päivän jälkeen.

Toinen päivä oli taas aurinkoinen ja lämmin, tuuli oli jopa vähän tyyntynyt mutta kävi niin huono tuuri aidoissa että jouduttiin juoksemaan 1,3 metrin vastaseen ja vaikka juoksu tuntui aika samalta kuin viikkoa aikaisemmin ennätysjuoksussani niin tällä kertaa aika oli ainoastaan 15.33, ei mikään katastrofaalinen alku toiselle päivällä mutta kyllä se harmitti kun eväitä olisi ollut paljon parempaan. Kiekossa tuli sitten kesän tyypilisellä rutiinisuorituksella 37.50 joka on yli 3m enemmän kuin ennätysottelussani ja sen ansiosta olin seitsemän lajin jälkeen aika tasoissa ennätyssarjani kanssa. Seivästä hypättiin armottomaan sivutuuleen enkä päässyt enemmän kuin 450 joka on viime vuosina ollut meikäläiselle sellainen tulos joka menee ihan miten sattuu. Olisin todella tarvinnut 10-20cm enemmän jotta mahdollisuudet kelpo loppupisteisiin olisi säilynyt. 

Seuraava laji, keihäs, oli täys farssi ja voin kertoa että 53m poikittain ja sen jälkeen elämäni surkeimmat kisaheitot jätti aika iso K**pä otsaan. Viimeiselle lajille piti kuitenkin vielä lähteä ja koska riskinä oli vielä ensimmäisestä liigasta putoaminen meidän kaikkien oli erittäin tärkeä juosta 1500m hanat auki. Ei ole koskaan tuntunut niin kevyeltä juosta kolme kierrosta ja 300 metriä! Tajuttoman pitkä päivä oli takana kun kello oli lähdössä lähellä yhdeksää illalla ja ensimmäinen laji lähti jo aamukymmeneltä käyntiin. Juoksu rullasi todella helposti ja vaikka yksin jouduin juoksemaan paransin ennätystäni melkein kahdella sekunnilla - 4.27,20. Loppupisteet 7 385 ei kuitenkaan tyydytä vaikka ne ovatkin urani toiseksi parhaat. Kalevan Kisoihin jäi vielä isompi nälkä kuin Tampereen jälkeen.

Valitettavasti, vaikkei asiasta voi valittaa, taso oli niin korkea että vaikka joukkueena suoriuduimme paremmin kuin vuosiin se ei siltikään riittänyt säilyttämään meidät ensimmäisessä liigassa. Ensi vuonna ollaan siis toisessa liigassa missä tänä vuonna miesten voittopisteet olivat huonoimmat kuin yhdelläkään suomalaisella. Eli ykkösliigaan kuulumme mutta pelin säännöt ovat selkeät - ensi vuonna ollaan siellä, neloisvoittoa hakemassa. 

Tulokset löytyvät täältä: Madeira2014

Meikä, Juuso, Tommy ja Tero
©Olavi Kaljunen, trackpic.net

Lisää kuvia kisoista täältä. Tsiigatkaa noita maisemia! Huhhu!

//OY