E-cup, Ribeira Brava, Madeira

Tuli sittenkin kutsu Europa Cup:iin joka viikonloppuna käytiin Madeiran Ribeira Bravassa. Pääsin Juuso Hassin, Tommy Barrienaun ja Tero Ojalan kaveriksi varamiehenä. Asia selvisi kuitenkin riittävän aikaisin että ehdin hyvissä ajoin valmistautua. Sain toisen mahdollisuuden tehdä hyvää ottelua juuri kun olin palautunut Tampereen pettymyksestä ja siirtänyt katseeni kohti Kuopion Kalevan Kisoja. Lääkärinkäynti pari päivää Tampereen jälkeen paljasti, mikä oli jo vähän mielessä käynyt kun ensimmäisen päivän jälkeen nousi kuume eikä kroppa ollenkaan tuntunut olevan läsnä kisasuorituksissa, että jonkinlainen virus infektio oli juuri mahdollisimmaan huonoon hetkeen iskenyt. Viikko meni täysin levätessä koska kymmenottelun läpivienti kyseisessä terveystilassa EI ole hyvä idea. Viikon täyslevon jälkeen palasin harjoituksien pariin ja kroppa alkoi pikku hiljaa tuntumaan taas normaalilta, eli niin normaalilta kuin kroppa voi tuntua viikko ottelun jälkeen. Puhelu lajivalmentajalta tuli keskellä viikkoa kun olimme jo valmentajani kanssa päättäneet että käyn kiertämässä lajikarnevaaleja sekä Somerolla, Jämsässä että Jämsänkoskella. Kun asia selvisi että pääsen jälleen ottelemaan päätimme jättää Jämsän pituuskisa väliin mutta kuitenkin hypätä seivästä Somerolla torstaina ja juosta pika-aidat ja 100m Jämsänkoskella sunnuntaina. Hyviä valmistavia harjoituksia kisatilanteissa siis ja vaikka kroppa ei oikein vielä vastannut odotuksiin käteen jäi kuitenkin kesän toinen henkilökohtainen ennätys kun 110m aidat kulki 15.07.

Takaisin aiheeseen, eli Europa Cup:iin. Madeiralle lähettiin aikaisin torstain aamuna ja perjantaina valmistava harjoitus lupasi paljon. Keli oli lämmin, maisemat kentän ympärillä jotain aivan mahtavaa, rata oli nopea ja kaikistä tärkeintä, ukko tuntui olevan jopa herkässä kunnossa. Ensimmäinen päivä lähti täydellisesti liikkeelle elämäni tähän asti parhaalla 100m juoksulla, missä valitettavasti puhalsi 2,5 metrin myötätuuli. Aika 11.09 on kuitenkin peräti 16 sadasosaa parempi kuin ennätysottelussani ja fiilikset olivat todella hyvät. Pituushypyssä onnistuin vaikean alun jälkeen neljännessä (!?!) suorituksessa hyppäämään kauden parhaani 697. Neljäs suoritus tuli siitä koska kolmannessa hypyssä toimitsija päätti tulle tielle lankun kohdalla kun olin parin metrin päässä ja meni pakka sekaisin. Hyvä lataus meni siihen ja 697 on kuitenkin ihan OK tulos vaikka nopeus ja kaikki antoi odottaa paljon pitempiä potkuja. Lankku mistä saimme ponnistaa oli ehkä surkein mistä olen koskaan joutunut kisassa ponnistamaan, ja vasta viimeisellä sain jalka asetettua niin lähellä reunaa ettei ponnistus lähtenyt täysin ns. tyhjän päältä. Pitkä tauko seurasi ja en ollut ainoa ottelija joka oli sen jälkeen aivan kuutamolla kuularingissä, 12.70 jäi parhaaksi ja siinäkin oli hyvä ettei sormet katkennut kun lipsahti niin pahasti. Kaikki ottelijat ovat aika tottuneita siihen että suoraan pituuden jälkeen mennään kuularinkiin terävänä ja hereillä, mutta nyt tämä pitkä tauko aiheutti sen että monella oli aika löysä fiilis, varsinkin kun oli niin pitkä tauko että se oli ainoa järkevä kohta päivän aikana syödä lounasta.

Korkeushyppy jätti taas vähän parempi maku suuhun ja onnistuin saamaan kelpo tuloksen (192) ja kolme todella hyvää yritystä 195:stä joka tällä kertaa sai jäädä hampaankoloon. 400m juoksin täysin eri tavalla kuin Tampereella vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisin pitänyt takasuoralla painaa vielä vähän kovempaa, mutta aika 50.95 on urani toiseksi kovin ja se tuli niin helposti että kunhan vähän rohkeammin lähden jatkamaan juoksua takasuoralla aika tippuu tosta vielä reippaasti. Kaiken kaikkiaan ihan kunnollinen ensimmäinen päivä ja ennätysottelun jälkeen toiseksi kovimmat pisteet ensimmäisen päivän jälkeen.

Toinen päivä oli taas aurinkoinen ja lämmin, tuuli oli jopa vähän tyyntynyt mutta kävi niin huono tuuri aidoissa että jouduttiin juoksemaan 1,3 metrin vastaseen ja vaikka juoksu tuntui aika samalta kuin viikkoa aikaisemmin ennätysjuoksussani niin tällä kertaa aika oli ainoastaan 15.33, ei mikään katastrofaalinen alku toiselle päivällä mutta kyllä se harmitti kun eväitä olisi ollut paljon parempaan. Kiekossa tuli sitten kesän tyypilisellä rutiinisuorituksella 37.50 joka on yli 3m enemmän kuin ennätysottelussani ja sen ansiosta olin seitsemän lajin jälkeen aika tasoissa ennätyssarjani kanssa. Seivästä hypättiin armottomaan sivutuuleen enkä päässyt enemmän kuin 450 joka on viime vuosina ollut meikäläiselle sellainen tulos joka menee ihan miten sattuu. Olisin todella tarvinnut 10-20cm enemmän jotta mahdollisuudet kelpo loppupisteisiin olisi säilynyt. 

Seuraava laji, keihäs, oli täys farssi ja voin kertoa että 53m poikittain ja sen jälkeen elämäni surkeimmat kisaheitot jätti aika iso K**pä otsaan. Viimeiselle lajille piti kuitenkin vielä lähteä ja koska riskinä oli vielä ensimmäisestä liigasta putoaminen meidän kaikkien oli erittäin tärkeä juosta 1500m hanat auki. Ei ole koskaan tuntunut niin kevyeltä juosta kolme kierrosta ja 300 metriä! Tajuttoman pitkä päivä oli takana kun kello oli lähdössä lähellä yhdeksää illalla ja ensimmäinen laji lähti jo aamukymmeneltä käyntiin. Juoksu rullasi todella helposti ja vaikka yksin jouduin juoksemaan paransin ennätystäni melkein kahdella sekunnilla - 4.27,20. Loppupisteet 7 385 ei kuitenkaan tyydytä vaikka ne ovatkin urani toiseksi parhaat. Kalevan Kisoihin jäi vielä isompi nälkä kuin Tampereen jälkeen.

Valitettavasti, vaikkei asiasta voi valittaa, taso oli niin korkea että vaikka joukkueena suoriuduimme paremmin kuin vuosiin se ei siltikään riittänyt säilyttämään meidät ensimmäisessä liigassa. Ensi vuonna ollaan siis toisessa liigassa missä tänä vuonna miesten voittopisteet olivat huonoimmat kuin yhdelläkään suomalaisella. Eli ykkösliigaan kuulumme mutta pelin säännöt ovat selkeät - ensi vuonna ollaan siellä, neloisvoittoa hakemassa. 

Tulokset löytyvät täältä: Madeira2014

Meikä, Juuso, Tommy ja Tero
©Olavi Kaljunen, trackpic.net

Lisää kuvia kisoista täältä. Tsiigatkaa noita maisemia! Huhhu!

//OY

Boomin kynnyksellä

Sen verran ottaa päähän että minäpä tiedotan pari asiaa, jotka on jostain syystä jäänyt mediassa ja muualla huomaamatta: taso suomalaisessa moniottelussa on kovempi kuin vuosiin. Junioreissa on paljon lupaavia nuoria ja edellisen viikonlopun Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomi oli kirkkaasti paras maa. En tiedä kuinka moni huomasi, mutta Elmo Savolan voittopisteet Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ei ainoastaan ylitä alle 20-vuotiaiden tulosrajaa maailmanmestaruuskisoihin, vaan on myös kaikkien aikojen toiseksi kovimmat pisteet nykyvälineillä tässä ikäluokassa. Tottakai historiassa löytyy muita kovia nuoria jotka ovat aikuisten välineillä otellut jopa paremmin, mutta tämä on silti koko 2000-luvun toiseksi paras suoritus suomalaiselta 19-vuotiaalta.

Viikonloppuna Tampereen Ratinalla käytiin Suomi-Ruotsi-Viro maaottelu - mistä voi lukea Suomen Urheiluliiton kotisivuilta. Miehet voittivat muuten maaottelun. Minäkin olin mukana siellä mutta siitä ei jäänyt paljoa hurrattavaa. Kuitenkin 200p parempi kauden avaus kuin viime vuonna, ainoa asia joka vähän mieltä rauhoittaa kun odotukset olivat aika paljon korkeammalla. Mutta tästä tämä juttu ei ole nyt kyse, vaan siitä että tämä kisa toimi samalla katsastuksena Europa Cupin ensimmäiseen liigaan Madeiralle - jos joku ei tiennyt niin moniottelijoillakin on Eurooppa Kuppi. Pieni valonpilkku omasta kurjuudesta huolimatta on, että 7200 pistettä ei enää edes riitä edustustehtäviin (4 edustajaa lähtee edustamaan). Meikäläisen pisteet olivat siis 7218, eli jään todennäköisesti rannalle tällä kertaa koska olin heikoin suomalainen. Pettymys on tottakai valtava, koska ei kiinnostavia kilpailuja enää löydy kuin Kalevan Kisat Kuopiossa ja ehkä, kenties jossain kaukana pienipieni sauma vielä syksyn EM-kilpailuihin, mikä tottakai näyttää täysin mahdottomalta jos pelkästään tuijottaa tuloksiani viikonlopulta. Mutta ottelu on ottelu, ja siitä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Jos yhtä paljon menisi ensi kerralla oikein kuin mitä tässä ottelussa meni pieleen oltaisiin jo hyvin hyvin lähellä sellaista sarjaa.

Palatakseni tähän taso-hommaan niin tämä 7200-alkuinen luku on vuodesta 2000 eteenpäin riittänyt Kalevan Kisoissa mitaleille kaikissa otteluissa paitsi viidessä, joista neljä ihan 2000-luvun alussa kun Suomen viimeisin ottelu-boomi oli huipussaan. Nyt sellaisella ei edes pääse edustamaan Europa Cupiin. Tyhmäkin tajuaa että jotain on tehty oikein. Tämä on toki vain pieni askel oikeaan suuntaan - mutta miksi tämä jäisi tähän? Me ollaan kaikki vielä nuoria ja juniorisarjoista löytyy vielä todella lupaavaa jengiä. Eli pikkasen ennusteeni viime syksyltä näyttää osuvan oikein, mistä olen tietysti iloinen. Ei ole pitkään aikaan ollut näin monta haastajaa Suomen mestaruudesta kuin mitä Kuopiossa tulee olemaan, ja tällainen ruokkii myös kovia tuloksia. Pidetään varpaat ja sormet ristissä että Kuopiossa kaikki pääsevät terveenä viivalle ja että kelit suosivat.

//Sipoon susi jatkaa haavojensa nuolemista

Calorosas saudações de Portugal

Eli lämpimät terveiset Portugalista - vaikka tänään sattuu olemaan ensimmäinen sateinen päivä täällä. Tähän asti kelit on suosinut ja sadepäivä osui myös erinomaiseen kohtaan harjoitusohjelmaani, eli lepopäivään. Tämän takia pitkän tauon jälkeen on sopiva kohta kirjoittaa vähän kuulumisia tänne.

Hallikauden jälkeen oli hyvä aika keskittyä taas harjoitteluun - ja vähän kouluunkin. Maaliskuu eteni oikein mukavasti ja hallikauden viimeisestä kisasta jäänyt hyvä tuntuma sai hyvin jatkoa. Pieniä muutoksia harjoitusrytmityksessä tuli myös kokeiltua mutta ei sinänsä mitään radikaalista. Seiväshypystä sen verran että siinä olen nyt siirtynyt hallikauden 12-askeleen vauhdista 16-askeleen vauhtiin, joka mahdollistaa isompien seipäiden käyttöä ja korkeampaa otetta. Jos saan tekniikka toimimaan yhtä hyvin sillä vauhdilla kuin 12-askeleella luvassa on vielä korkeita hyppyjä kesällä. Nopeus on hiljalleen löytymässä ja maaliskuussa tämä alkoi näkymään jokaisessa harjoituksessa paremmin ja paremmin. Viimeisellä viikolla ennen matkaani tänne kävi lievä tapaturma aamupuntilla kun pohkeesta kuului outo ääni yhdessä liikkeesä, mutta koska maltoin jättää harjoituksia väliin ja soveltaa harjoitusohjelmaa sen mukaan kipu hävisi jo neljän päivän jälkeen kokonaan.

Portugalin Algarvessa sijaitsevaan Quarteiraan saavuin 400m aitajuoksijan Lauri Hassin kanssa 7.4 ja viikko myöhemmin nuorempi veli ja taisteluparini Juuso liittyi meidän seuraan. Viimeiset neljä vuotta olen leireillyt Monte Gordossa, niin pieni muutos tuntui olevan paikallaan - vaikka ylihuomenna suunnataan jo takaisin "kotiin" Gordoon missä vietämme loppuajan leiristämme. Harjoitukset ovat sujuneet oikein mallikkaasti täällä ja painopisteenä on näiden kahden ensimmäisen viikon aikana ollut kiekonheiton sekä keihäänheiton tekniikat. Eduard Hämäläinen (kolmikertainen MM-hopeamitalisti), ketä arvostan paljon sekä entisenä huippu-urheilijana että valmentajana, on ollut mukana seuraamassa touhuani heittolajeissa sekä yhdessä aitaharjoituksessa ja se on mielestäni ollut erittäin antoisaa. Oma valmentaja on kotona Suomessa ja saapuu vasta Monte Gordoon ensi viikolla. Yhden keihästreenin kävin myös naapurikylässä Alfamarissa tekemässä vanhan keihäsgurun Leo Pusan valvovien silmien alla. Leksa on aina valmis auttamaan näissä asioissa ja on jo monta kesää aina silloin tällöin kun keihäänheittoni on ollut hukassa suostunut auttamaan. Palaute on ollut kaikin puolin positiivista - olen saannut laajuutta, rauhallisuutta ja rytmiä heittoihin joka vuorossaan mahdollistaa sen, että pystyn paremmin noutamaan valmentajien antamat neuvot kun sitä vanhaa hosumista ei enää ole yhtä paljon. Eli luulen että nyt olen vihdoin ja viimein valmis ottamaan vähän merkittävämmän harppauksen eteenpäin näissä lajeissa. Eilen juoksin viimeisen kovan juoksutreenin täällä Quarteirassa, jonka tarkoituksena on enemmän tarkistaa että olen edelleen 4.30 kunnossa 1500 metrillä, ja sen takia tulee nyt pieni lepojakso jotta jaksaisin vielä huolellisesti ja laadukkaasti viedä koko leiri loppuun.

Tässä pieni esimaku siitä miltä se, toivon mukaan, näyttää kesällä - ellei jopa paremmaltakin ;)

//OY

Katseet kohti kesää

Hallikausi tuli ja meni. Kausi huipentui viime viikonloppuna Jyväskylän halli-SM otteluihin mistä urani toinen aikuisten SM-mitali 2011 Kalevan Kisojen pronssin jälkeen tarttui mukaan. Ottelu ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta oli silti ylivoimaisesti parasta tekemistä tämän vuoden aikana. Ellei pituus olisi mennyt niin heikosti enkä olisi aitajuoksussa kahteen viimeiseen aitaan niin pahasti sortunut, loppupisteet olisivat huomattavasti tyylikkäämmät. Muuten jäi ottelusta paljon hyvää mieleen, vaikkei tulokset vielä päätä huimaa. Sarja: 7,27 - 671 - 13,14 - 191 - 8,62 - 460 - 2:45,54 = 5369p. Kaksi viikkoa ennen kävin juoksemassa poikkeavan pikamatkan (300m) Myllypurossa 22-vuotiaiden SM-kisoissa erikseen järjestetyssä juoksussa missä mm. Ville Wendelin lähti metsästämään epävirallista SE-aikaa. SE ei syntynyt ja oma juoksuni oli ykkösradan ansioista melko epätasainen. Loppuaikaan 37,06 olen tämän takia aika tyytyväinen, samaan vauhtiin jos pääsen 400m ensimmäiset 300m kesällä niin hyvää tulee. Ville juoksi muuten toisen kisan vielä 300m missä sitten SE meni murskaksi.  

Kuten isä-valmentajakin sanoi ottelun jälkeen, lähtökohdat ovat nyt paljon parempia viime vuoteen verrattuna ja jos kevään viimeistelyt sujuu viime vuoden tapaan kesästä tulee vielä erittäin mielenkiintoinen.

Nyt vähän kevyempi ja lyhyt perusjakso ennen kuin reilun kuukauden päästä Portugalin aurinko kutsuu taas viideksi viikoksi. Kohteena on ensin uusi paikka; Quarteira pariksi viikoksi ennen kuin sitten leirikuviot jatkuu kolmannessa kotikylässäni Monte Gordossa. Sen verran tutuksi tullut maisemat siellä, että tuntuu melkein kodilta. Se on hyvä asia omasta mielestäni, vaikka se on yleisesti aika tylsä paikka. Se on niitä harvoja paikkoja missä ottelija voi vapaasti kaikkia lajeja harjoitella.

Sydäntä lämmitti myös SM-halliotteluista vanhan kilpakumppanin (Samuli "Artsin poika" Bryggaren) paluu täysiskuun joka toi mukanaan aikuisten Suomen mestaruuden. Olemme periaatteessa varttuneet yhdessä yleisurheilukentällä niin tuli aika nostalginen fiilis kun jälleen kerran seistiin samalla korokkeella. Meidän isät kilpaili toisia vastaan aitajuoksussa 80-luvulla ja me oltiin vuorotellen Suomen huippuja junioritasolla pääosin pituushypyssä ja moniottelussa. Moniottelusta tuli sitten molempien päälaji ja uskon että pystymme sparraamaan toisiamme lähivuosina koviin tuloksiin. On se aina vähän erilainen tunne kun me ollaan vastakkain verrattuna muihin. Hauska juttu. Perinteistä voidaan puhua.

Nyt lukemaan tenttiin. So long

//OY

Ruusuilla tanssimista

Otsikko on aika kaukana siitä, miltä tällä hetkellä tuntuu. Hallikausini on ollut käynnissä kolmisen viikkoa ja olen tänään tullut takaisin Suomeen Virosta, missä kävin tekemässä ensimmäisen halliotteluni kolmeen vuoteen (7-ottelu). Ensimmäiset kisani jättivät heti toivomisen varaa, niin myös otteluni Tallinnassa. Olen itse pitkin syksyä ollut sitä mieltä, että olen hyvässä kunnossa. Hallikausi ei ole minulle tärkeä, mutta silti kahvi tuttaa tehdä huonoja tuloksia - vihaan sitä ylitse kaiken. 

Ensimmäiset kisastartit oli, mitä ne yleensä onkin: epävarmoja ja 50-60. Ne olivat kuitenkin sen verran pieniä tapahtumia, joita oli helppo pitää pelkkänä harjoituksena. Tallinnaan lähdin kuitenkin kunnon tavoittein - halusin tuoda suden esille. Kisoihin oli tulossa kovia ottelijoita USA:sta ja Brasiliasta asti. Kisojen suurin nimi oli ehdottomasti Daegun maailmanmestari ja Lontoon hopeamitalisti Trey Hardee. Vaikka lähdin tekemään omaa ottelua seurasin silti mitä nämä kaverit puuhaili lajien välissä. Olen utelias tyyppi! Ensimmäinen laji, 60m, lupasi hyvää ja kertoi ainakin että jalat toimii jotenkin. Kauden paras 7,28 vasta kolmannella lähtöyrityksellä ja erittäin ihmeellisellä lähetysrytmillä. Seuraavana vuorossa oli pituus, laji missä olen tekniikkaa yrittänyt muokata pitkin talvea. Ei se tälläkään kertaa onnistunut - sarjani oli ihailtavan tasaisen huono, taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Some things you never seem to learn! Tähän on pakko lisätä että Hardeellakin oli pituudessa vaikeuksia, 788 hypännyt kaveri jäi 699 - eli parhaatkin epäonnistuu joskus. Siinä oli kultainen päänahka tarjottimella. Katastrof oli ainoa sivistynyt sana joka mielessäni pyöri viimeisen hypyn (672) jälkeen. 672!? 16-vuotiaana toi oli tulos. Kolmas pituuskisa ja noihin lukemiin hypyt on tullut alas - syy on tiedossa, mutta olisi hauskaa ottelusarjaan saada edes jonkinlaista "piikkiä". Seuraavana vuorossa oli kuulantyöntö, verryttely lupasi hyvää ja ensimmäinen epävarma varmistustyöntö kantoi 12,77. Sitten se tapahtui taas, mielessä alkoi pyöriä 14m. Tottakai se tarkoitti noin 11m, eli X ja X seurasi. Pettynyt olo, mutta silti huomasin että nämä asiat eivät haitanneet yhtä paljon kuin aikaisemmin. Kyllä harmitti tosi paljon, mutta nopeasti pystyin keskittyy seuraavaan lajiin: se on iso plussa kirjassani. Päivän päätti sitten korkeushyppy, uudet piikkarit ja pohjalla kolme korkeushyppyä ennen tätä. Jalat tuntui hyvältä. Hypyt nousi OK korkeallekin, mutta tiesin lajin olevan pientä arpomista niin pienillä hyppymäärillä. 186 jäi pöytään ja taas tuntui siltä, etten saannut ollenkaan itsestäni irti kisatilanteessa. 

Toisen päivän ensimmäinen laji, 60m aidat meni myös verryttelyssä todella lupaavasti. Luulin että nyt tulee ottelun ensimmäinen onnistuminen. Ei tullut, kaksi ensimmäistä aitaa meni tosi hyvin mutta kolmannella aidalla legendaarinen käsikoukku ratanaapurin kanssa. Aika oli, yllätys yllätys, huonompi kuin osasin odottaa. 8,65. Harmitti, mutta sekin unohtui nopeasti, oli silti ollut hyvä verryttely ja kaikki lähdöt olivat teknisesti parempia kuin aikaisemmin. Seiväs oli seuraavana vuorossa. Kokeilin uutta taktiikka: ei yhtäkään verryttelyhyppyä - koin että verryttelyt oli ennen jokaista lajia mennyt niin hyvin, että halusin ottaa "verryttelysuoritukset" kisatilanteeseen. Ei se oikein onnistunut. 434 eikä enää juuri huvittanut ajatus tulevasta 1000m juoksusta. Oli huonot loppupisteet tulossa, kävi miten kävi tonnilla. Päätin silti juosta viimeisen lajin kunnolla, tavoitin 2.40 - kaikki tai ei mitään. Pahasti jäin pussiin ja toisen kierroksen aikana olin yhtäkkiä hävinnyt yli 5 sekuntia. Yritin kuitenkin ottaa kiinni mutta ennen viimeistä kierrosta näin että kello näytti liikaa. Hapotti myös, olin unohtanut kuinka pahalta tuntuu juosta 1000m. Viimeisellä kierroksella kilpakaverini Sami Itani ohitti minua ja varmistimme sensaatiomaisen tuplavoiton (B-ryhmässä) suomalaisille viimeisessä lajissa. Juoksimme molemmat ennätyksemme 1000 metrillä, ja se on ainoa suoritus mihin olen edes hieman tyytyväinen. 2.48,68 ja ensimmäinen kerta alle 2.50, tosin en ole tonnia tosissani juossut kuuteen vuoteen.

Asiallinen ottelija keskellä, arvostus nousi entisestään viikonlopun aikana.

Loppupisteet 5183 on silti ennätykseni. Ainakin on paranemisen varaa jokaisessa lajissa runsaasti. Seuraava pysäkki on sitten halli-SM ottelut Jyväskylässä kolmen viikon päästä - silloin toivotaan parempaa menoa. Virolaiset osaa kyllä kisoja järjestää - kaikki oli viimeisen päälle. Halli oli hieno ja vehkeet kunnossa. Tehtiin kovia tuloksia sekä maansa ennätyksiä. Lähden mielelläni takaisin ensi vuonna, jos mahdollisuus annetaan. Silloin voisin virolaisille näyttää mistä puusta Sipoon susi oikeasti on veistetty.

Kisapaikalla tarjottiin palautumiskonsteja, ensimmäinen kerta kun tällaisia kokeilen.

Urakan jälkeen.
Kuva: Marko Mumm/Meediafoto OY 

//OY

Menneisyys + Nykyaika = Tulevaisuus

Pienestä pitäen olen aina ollut erittäin kiinnostunut omasta lajistani. Tapana oli joka vuosi nauhoittaa kaikkia kisoja, joita TV:ssä näytettiin - varsinkin arvokisat. Arvokisoja odotin aina vesi kielellä monta viikkoa. Siihen aikaan Youtuben kaltaiset kanavat eivät olleet vielä olemassa, eli jos halusin nähdä jotain uudestaan piti nauhoittaa. Vanha kunnon VHS! Parhaiten muistan Sydneyn olympialaiset vuonna 2000, koska ne olivat ensimmäiset kisat, jotka itse nauhoitin. Hieno arvokisaputki meillä on kotona joka alkaa, muistaakseni, vuoden 1993 Stuttgartin MM-kisoilla (mm. Colin Jacksonin 12,91 sekä Seppo Rädyn legendaarinen haastattelu keihäskarsinnan jälkeen). Taitaa Tokyon vuoden 1991 maailmanmestaruuskisoistakin löytyä video tietystä pituusfinaalista, jonka hankin myöhemmässä vaiheessa. Näitä videoita katsoin läpi satoja kertoja ja luulen, että edelleenkin löytäisin Arsi Harjun kuulafinaalia muutamassa minuutissa. En tiedä, kuinka hyvin koulussa olisin pärjännyt, jos olisin siellä opiskellut yhtä paljon kuin yleisurheilua opiskelin.

Syy, miksi aloin miettimään tätä asiaa johtuu aika paljon menneisen viikonlopun SFI:n leiristä Kuortaneella. Itse en enää ryhmissä harjoittele, enkä juuri luennoilla käy, mutta ei siitä kovin monta vuotta ole, kun itse olin täysillä mukana kaikessa, mitä leirin aikana tapahtui. Tällä hetkellä SFI:n valmennusryhmiä vetävät 2000-luvun, eli juuri minun lapsuuteni, kotimaisia huippu-urheilijoita. Nimet, kuten Conny Karlsson, Mikaela Ingberg, Johan Meriluoto, Simon Sundstén sekä uransa vielä jatkava David Söderberg olivat kovia sanoja kun olin 9-15 vuotias. Tai siis, on ne edelleenkin kovia sanoja ;). Tottakai oma isäkin kuuluu tähän ryhmään, vaikkei itsellä hänen uransa aikana kauheasti vielä ajatellut. Olen aika varma että kaikki nykypäivän junnutkin tietävät, että isoista suomenruotsalaisista yleisurheiluprofiileista on kyse, vaikkei ne itse välttämättä muista niiden saavutuksia yhtä selkeästi kuin minä. Nämä olivat esikuviani kun olin pieni. Connya olen kotipihallani leikkinyt monta kesää peräkkäin ja hänen tekniikkansa on edelleenkin paljon mielessäni, kun itse työnnän. Jos nämä nimet eivät kuulosta tutulta, niin piipahtakaa: www.tilastopaja.fi ja katsokaa. Siinä on omassa lajissaan kansainväliselle tasolle ylitäneitä urheilijoita.

Se, että uransa lopettaneet urheilijat haluaa tulla mukaan ja viedä tietoa eteenpäin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kerran yleisurheilija - aina yleisurheilija. Vain, koska olet itse lopettanut kilpailemisen, ei tarkoita ettei sinulla olisi vielä lajille annettavaa. Yleisurheilu on niin monimutkainen laji, että tapoja huipulle ovat monia. Tämän takia pidän sitä niin loistavana että löytyy eläviä esimerkkejä siitä, että on mahdollista pärjätä. Tämä vie lajia eteenpäin. Mikaelan valvovien silmien alla heitin ensimmäisen heittoharjoitukseni Kuortaneella, ja se meni mainiosti! Hiffasin yhtä asiaa, mitä on minulle monta kertaa sanottu eri tavalla eri ihmisten suista, ja moni heistä on ollut merkittäviä keihäs-ihmisiä eri muodoissa. Joku tapa sanoa asiaa saa urheilijan ymmärtämään oikeasti mistä on kyse. Tietty kombinaatio kaikista neuvoista, mitä olen vuosien varrella saannut ja pistänyt korvan taakse. Olen näitä lajeja opiskellut niin paljon, että tiedän MITÄ pitää tehdä, mutta miten sitä saadaan aikaseksi? Kyynärpää on alhaalla, tuki pettää - perinteisiä neuvoja keihäänheitossa, kyllä minä noita asioita ymmärrän vaikka ottelija olenkin. Mutta miten minun pitää ajatella, jotta kroppani tottelisi? Kuten sanoin, yleisurheilu on monimutkainen laji. Tämän takia jokaista, jolla on lajille annettavaa, on syytä kuunnella. Et koskaan tiedä milloin se ns. kliffaa sinun korviesi välissä.

Tämä asia liittyy vähän siihen, mistä kirjoitin kun kävimme Virossa syksyllä. Ristiretki-homma. Kun saa keskustella omien lapsuuden esikuvien kanssa omasta tekemisestään ja ne kertovat omista kokemuksistaan. Tämä antaa paljon, ja vaikkei asiat sinua kuitenkaan heti auta niin älä unohda. Se on hyödyllistä tietoa etkä koskaan tiedä, milloin tulevaisuudessa ja missä yhteydessä tämä keskustelu palaa mieleesi ja sinä voit vuorostaan auttaa itseäsi tai toisia.

SFI:ssä on tällä hetkellä olemassa todella paljon tietoa, ja se on erittäin kova asia. Yhden viikonlopun aikana tehdyt harjoitukset eivät kauheasti lopputulokseen kesällä kuitenkaan vaikuta, mutta se, mitä yhden viikonlopun jälkeen jää korvien väliin voi muuttaa paljon. Eli watch out for SFI tulevina vuosina!

Itse olin viikon Kuortaneella, ensin oli maajoukkueleiri ottelijoiden kanssa, jonka päälle oli tämä SFI:n leiri. Kun syksyn aikana kirjoitin että treeniä on paljon ja mennään kokoajan eteenpäin, mutta se ei näy vielä tekemisessä siellä missä sen pitäisi näkyä. Tämä asia muuttui oikeastaan yhden viikon aikana ennen joulua, yhtäkkiä tuntui siltä että radalla lensin. Hieno tunne. Tämä sitten velotti sen verran, että juuri tämän leirin aikana en ollut parhaassa iskussa. Hermosto on selvästi väsynyt, koska tehojen tuotto on kasvanut niin paljon. Leirillä tehtiin vähän testejä, ja ne kyllä osoitti, että oikeaan suuntaan ollaan menossa  vaikkei ne sinä hetkenä miestä tyydyttänyt. Jos samoja testejä oltaisiin tehty viikkoa aikaisemmin tuloksien perässä olisi saattanut olla jopa muutama huutomerkki (!!!). Tästä on siis hyvä jatkaa, ja jos suunnitelmat säilyvät korkkaan hallikauden ensi viikonloppuna täällä Turussa tekemällä muutama laji, kun täällä järjestetään piirikunnalliset ottelut. Jos tästä viikosta palaudun hyvin on syytäkin toivoa positiivisia tuloksia, mutta vaikkei ne tulisikaan vielä niin ei hätää, harjoittelumielellä ajattelin vaan tarkistaa vähän missä oikeasti liikutaan tällä hetkellä.

//OY

#throwbackthursday

Joululoma päättyy tänään ja vuosi 2013 alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa, jos sellaista sanontaa nyt voi käyttää kun ikkunasta katsoo ulos ja vahingossa voisi luulla että pääsiäinen on lähestymässä.

Eli vuosi 2013 on omalta osaltani ollut hieno vuosi, kenties hienoin vuosi ikinä urheilun kannalta. Muitakin kivoja asioita on mahtunut tähän vuoteen mutta urheilullisesti tuntuu siltä että olen ottanut ison ja merkittävän harppauksen eteenpäin sekä fyysisesti että henkisesti, varsinkin tänä syksynä. Viime vuonna tähän aikaan pääsin vasta normaalin harjoittelun makuun polven kuntoutusjakson jälkeen. Vuosi 2012 oli omalta osaltani suoraan sanotusti niin perseestä, enkä halunnut muuta kuin sen päättyvän mahdollisimman nopeasti. Nyt tuntuu taas siltä että entistä enemmän odotan innolla mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Etumatkaa viime vuoteen verrattuna on varmaan yhtä paljon nyt kuin Mo Farah piirikunnallisissa.

Vuoden 2013 ehdoton kohokohta oli Tampereen 22-vuotiaiden EM kisat, aivan mahtava kokemus ja urani hienoin hetki tähän asti. Vaikka olin paremmassa kunnossa 2012 en koskaan päässyt hyvissä oloissa ottelemaan ja rikkinäisen talven jälkeen tuntui siltä että täydellisesti ajoitin kuntopiikkini juuri oikeaan hetkeen. Muistan lämmöllä Tampereen Ratinaa ja sen mahtava yleisö sekä kaikki urheilijat, ystävät ja valmentajat siellä.

Tässä vähän fiilistelyä videon muodossa, ja tämä on vasta alku:

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikki! :)

//OY