Katseet kohti kesää

Hallikausi tuli ja meni. Kausi huipentui viime viikonloppuna Jyväskylän halli-SM otteluihin mistä urani toinen aikuisten SM-mitali 2011 Kalevan Kisojen pronssin jälkeen tarttui mukaan. Ottelu ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta oli silti ylivoimaisesti parasta tekemistä tämän vuoden aikana. Ellei pituus olisi mennyt niin heikosti enkä olisi aitajuoksussa kahteen viimeiseen aitaan niin pahasti sortunut, loppupisteet olisivat huomattavasti tyylikkäämmät. Muuten jäi ottelusta paljon hyvää mieleen, vaikkei tulokset vielä päätä huimaa. Sarja: 7,27 - 671 - 13,14 - 191 - 8,62 - 460 - 2:45,54 = 5369p. Kaksi viikkoa ennen kävin juoksemassa poikkeavan pikamatkan (300m) Myllypurossa 22-vuotiaiden SM-kisoissa erikseen järjestetyssä juoksussa missä mm. Ville Wendelin lähti metsästämään epävirallista SE-aikaa. SE ei syntynyt ja oma juoksuni oli ykkösradan ansioista melko epätasainen. Loppuaikaan 37,06 olen tämän takia aika tyytyväinen, samaan vauhtiin jos pääsen 400m ensimmäiset 300m kesällä niin hyvää tulee. Ville juoksi muuten toisen kisan vielä 300m missä sitten SE meni murskaksi.  

Kuten isä-valmentajakin sanoi ottelun jälkeen, lähtökohdat ovat nyt paljon parempia viime vuoteen verrattuna ja jos kevään viimeistelyt sujuu viime vuoden tapaan kesästä tulee vielä erittäin mielenkiintoinen.

Nyt vähän kevyempi ja lyhyt perusjakso ennen kuin reilun kuukauden päästä Portugalin aurinko kutsuu taas viideksi viikoksi. Kohteena on ensin uusi paikka; Quarteira pariksi viikoksi ennen kuin sitten leirikuviot jatkuu kolmannessa kotikylässäni Monte Gordossa. Sen verran tutuksi tullut maisemat siellä, että tuntuu melkein kodilta. Se on hyvä asia omasta mielestäni, vaikka se on yleisesti aika tylsä paikka. Se on niitä harvoja paikkoja missä ottelija voi vapaasti kaikkia lajeja harjoitella.

Sydäntä lämmitti myös SM-halliotteluista vanhan kilpakumppanin (Samuli "Artsin poika" Bryggaren) paluu täysiskuun joka toi mukanaan aikuisten Suomen mestaruuden. Olemme periaatteessa varttuneet yhdessä yleisurheilukentällä niin tuli aika nostalginen fiilis kun jälleen kerran seistiin samalla korokkeella. Meidän isät kilpaili toisia vastaan aitajuoksussa 80-luvulla ja me oltiin vuorotellen Suomen huippuja junioritasolla pääosin pituushypyssä ja moniottelussa. Moniottelusta tuli sitten molempien päälaji ja uskon että pystymme sparraamaan toisiamme lähivuosina koviin tuloksiin. On se aina vähän erilainen tunne kun me ollaan vastakkain verrattuna muihin. Hauska juttu. Perinteistä voidaan puhua.

Nyt lukemaan tenttiin. So long

//OY

Ruusuilla tanssimista

Otsikko on aika kaukana siitä, miltä tällä hetkellä tuntuu. Hallikausini on ollut käynnissä kolmisen viikkoa ja olen tänään tullut takaisin Suomeen Virosta, missä kävin tekemässä ensimmäisen halliotteluni kolmeen vuoteen (7-ottelu). Ensimmäiset kisani jättivät heti toivomisen varaa, niin myös otteluni Tallinnassa. Olen itse pitkin syksyä ollut sitä mieltä, että olen hyvässä kunnossa. Hallikausi ei ole minulle tärkeä, mutta silti kahvi tuttaa tehdä huonoja tuloksia - vihaan sitä ylitse kaiken. 

Ensimmäiset kisastartit oli, mitä ne yleensä onkin: epävarmoja ja 50-60. Ne olivat kuitenkin sen verran pieniä tapahtumia, joita oli helppo pitää pelkkänä harjoituksena. Tallinnaan lähdin kuitenkin kunnon tavoittein - halusin tuoda suden esille. Kisoihin oli tulossa kovia ottelijoita USA:sta ja Brasiliasta asti. Kisojen suurin nimi oli ehdottomasti Daegun maailmanmestari ja Lontoon hopeamitalisti Trey Hardee. Vaikka lähdin tekemään omaa ottelua seurasin silti mitä nämä kaverit puuhaili lajien välissä. Olen utelias tyyppi! Ensimmäinen laji, 60m, lupasi hyvää ja kertoi ainakin että jalat toimii jotenkin. Kauden paras 7,28 vasta kolmannella lähtöyrityksellä ja erittäin ihmeellisellä lähetysrytmillä. Seuraavana vuorossa oli pituus, laji missä olen tekniikkaa yrittänyt muokata pitkin talvea. Ei se tälläkään kertaa onnistunut - sarjani oli ihailtavan tasaisen huono, taisi mennä yliyrittämisen puolelle. Some things you never seem to learn! Tähän on pakko lisätä että Hardeellakin oli pituudessa vaikeuksia, 788 hypännyt kaveri jäi 699 - eli parhaatkin epäonnistuu joskus. Siinä oli kultainen päänahka tarjottimella. Katastrof oli ainoa sivistynyt sana joka mielessäni pyöri viimeisen hypyn (672) jälkeen. 672!? 16-vuotiaana toi oli tulos. Kolmas pituuskisa ja noihin lukemiin hypyt on tullut alas - syy on tiedossa, mutta olisi hauskaa ottelusarjaan saada edes jonkinlaista "piikkiä". Seuraavana vuorossa oli kuulantyöntö, verryttely lupasi hyvää ja ensimmäinen epävarma varmistustyöntö kantoi 12,77. Sitten se tapahtui taas, mielessä alkoi pyöriä 14m. Tottakai se tarkoitti noin 11m, eli X ja X seurasi. Pettynyt olo, mutta silti huomasin että nämä asiat eivät haitanneet yhtä paljon kuin aikaisemmin. Kyllä harmitti tosi paljon, mutta nopeasti pystyin keskittyy seuraavaan lajiin: se on iso plussa kirjassani. Päivän päätti sitten korkeushyppy, uudet piikkarit ja pohjalla kolme korkeushyppyä ennen tätä. Jalat tuntui hyvältä. Hypyt nousi OK korkeallekin, mutta tiesin lajin olevan pientä arpomista niin pienillä hyppymäärillä. 186 jäi pöytään ja taas tuntui siltä, etten saannut ollenkaan itsestäni irti kisatilanteessa. 

Toisen päivän ensimmäinen laji, 60m aidat meni myös verryttelyssä todella lupaavasti. Luulin että nyt tulee ottelun ensimmäinen onnistuminen. Ei tullut, kaksi ensimmäistä aitaa meni tosi hyvin mutta kolmannella aidalla legendaarinen käsikoukku ratanaapurin kanssa. Aika oli, yllätys yllätys, huonompi kuin osasin odottaa. 8,65. Harmitti, mutta sekin unohtui nopeasti, oli silti ollut hyvä verryttely ja kaikki lähdöt olivat teknisesti parempia kuin aikaisemmin. Seiväs oli seuraavana vuorossa. Kokeilin uutta taktiikka: ei yhtäkään verryttelyhyppyä - koin että verryttelyt oli ennen jokaista lajia mennyt niin hyvin, että halusin ottaa "verryttelysuoritukset" kisatilanteeseen. Ei se oikein onnistunut. 434 eikä enää juuri huvittanut ajatus tulevasta 1000m juoksusta. Oli huonot loppupisteet tulossa, kävi miten kävi tonnilla. Päätin silti juosta viimeisen lajin kunnolla, tavoitin 2.40 - kaikki tai ei mitään. Pahasti jäin pussiin ja toisen kierroksen aikana olin yhtäkkiä hävinnyt yli 5 sekuntia. Yritin kuitenkin ottaa kiinni mutta ennen viimeistä kierrosta näin että kello näytti liikaa. Hapotti myös, olin unohtanut kuinka pahalta tuntuu juosta 1000m. Viimeisellä kierroksella kilpakaverini Sami Itani ohitti minua ja varmistimme sensaatiomaisen tuplavoiton (B-ryhmässä) suomalaisille viimeisessä lajissa. Juoksimme molemmat ennätyksemme 1000 metrillä, ja se on ainoa suoritus mihin olen edes hieman tyytyväinen. 2.48,68 ja ensimmäinen kerta alle 2.50, tosin en ole tonnia tosissani juossut kuuteen vuoteen.

Asiallinen ottelija keskellä, arvostus nousi entisestään viikonlopun aikana.

Loppupisteet 5183 on silti ennätykseni. Ainakin on paranemisen varaa jokaisessa lajissa runsaasti. Seuraava pysäkki on sitten halli-SM ottelut Jyväskylässä kolmen viikon päästä - silloin toivotaan parempaa menoa. Virolaiset osaa kyllä kisoja järjestää - kaikki oli viimeisen päälle. Halli oli hieno ja vehkeet kunnossa. Tehtiin kovia tuloksia sekä maansa ennätyksiä. Lähden mielelläni takaisin ensi vuonna, jos mahdollisuus annetaan. Silloin voisin virolaisille näyttää mistä puusta Sipoon susi oikeasti on veistetty.

Kisapaikalla tarjottiin palautumiskonsteja, ensimmäinen kerta kun tällaisia kokeilen.

Urakan jälkeen.
Kuva: Marko Mumm/Meediafoto OY 

//OY

Menneisyys + Nykyaika = Tulevaisuus

Pienestä pitäen olen aina ollut erittäin kiinnostunut omasta lajistani. Tapana oli joka vuosi nauhoittaa kaikkia kisoja, joita TV:ssä näytettiin - varsinkin arvokisat. Arvokisoja odotin aina vesi kielellä monta viikkoa. Siihen aikaan Youtuben kaltaiset kanavat eivät olleet vielä olemassa, eli jos halusin nähdä jotain uudestaan piti nauhoittaa. Vanha kunnon VHS! Parhaiten muistan Sydneyn olympialaiset vuonna 2000, koska ne olivat ensimmäiset kisat, jotka itse nauhoitin. Hieno arvokisaputki meillä on kotona joka alkaa, muistaakseni, vuoden 1993 Stuttgartin MM-kisoilla (mm. Colin Jacksonin 12,91 sekä Seppo Rädyn legendaarinen haastattelu keihäskarsinnan jälkeen). Taitaa Tokyon vuoden 1991 maailmanmestaruuskisoistakin löytyä video tietystä pituusfinaalista, jonka hankin myöhemmässä vaiheessa. Näitä videoita katsoin läpi satoja kertoja ja luulen, että edelleenkin löytäisin Arsi Harjun kuulafinaalia muutamassa minuutissa. En tiedä, kuinka hyvin koulussa olisin pärjännyt, jos olisin siellä opiskellut yhtä paljon kuin yleisurheilua opiskelin.

Syy, miksi aloin miettimään tätä asiaa johtuu aika paljon menneisen viikonlopun SFI:n leiristä Kuortaneella. Itse en enää ryhmissä harjoittele, enkä juuri luennoilla käy, mutta ei siitä kovin monta vuotta ole, kun itse olin täysillä mukana kaikessa, mitä leirin aikana tapahtui. Tällä hetkellä SFI:n valmennusryhmiä vetävät 2000-luvun, eli juuri minun lapsuuteni, kotimaisia huippu-urheilijoita. Nimet, kuten Conny Karlsson, Mikaela Ingberg, Johan Meriluoto, Simon Sundstén sekä uransa vielä jatkava David Söderberg olivat kovia sanoja kun olin 9-15 vuotias. Tai siis, on ne edelleenkin kovia sanoja ;). Tottakai oma isäkin kuuluu tähän ryhmään, vaikkei itsellä hänen uransa aikana kauheasti vielä ajatellut. Olen aika varma että kaikki nykypäivän junnutkin tietävät, että isoista suomenruotsalaisista yleisurheiluprofiileista on kyse, vaikkei ne itse välttämättä muista niiden saavutuksia yhtä selkeästi kuin minä. Nämä olivat esikuviani kun olin pieni. Connya olen kotipihallani leikkinyt monta kesää peräkkäin ja hänen tekniikkansa on edelleenkin paljon mielessäni, kun itse työnnän. Jos nämä nimet eivät kuulosta tutulta, niin piipahtakaa: www.tilastopaja.fi ja katsokaa. Siinä on omassa lajissaan kansainväliselle tasolle ylitäneitä urheilijoita.

Se, että uransa lopettaneet urheilijat haluaa tulla mukaan ja viedä tietoa eteenpäin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kerran yleisurheilija - aina yleisurheilija. Vain, koska olet itse lopettanut kilpailemisen, ei tarkoita ettei sinulla olisi vielä lajille annettavaa. Yleisurheilu on niin monimutkainen laji, että tapoja huipulle ovat monia. Tämän takia pidän sitä niin loistavana että löytyy eläviä esimerkkejä siitä, että on mahdollista pärjätä. Tämä vie lajia eteenpäin. Mikaelan valvovien silmien alla heitin ensimmäisen heittoharjoitukseni Kuortaneella, ja se meni mainiosti! Hiffasin yhtä asiaa, mitä on minulle monta kertaa sanottu eri tavalla eri ihmisten suista, ja moni heistä on ollut merkittäviä keihäs-ihmisiä eri muodoissa. Joku tapa sanoa asiaa saa urheilijan ymmärtämään oikeasti mistä on kyse. Tietty kombinaatio kaikista neuvoista, mitä olen vuosien varrella saannut ja pistänyt korvan taakse. Olen näitä lajeja opiskellut niin paljon, että tiedän MITÄ pitää tehdä, mutta miten sitä saadaan aikaseksi? Kyynärpää on alhaalla, tuki pettää - perinteisiä neuvoja keihäänheitossa, kyllä minä noita asioita ymmärrän vaikka ottelija olenkin. Mutta miten minun pitää ajatella, jotta kroppani tottelisi? Kuten sanoin, yleisurheilu on monimutkainen laji. Tämän takia jokaista, jolla on lajille annettavaa, on syytä kuunnella. Et koskaan tiedä milloin se ns. kliffaa sinun korviesi välissä.

Tämä asia liittyy vähän siihen, mistä kirjoitin kun kävimme Virossa syksyllä. Ristiretki-homma. Kun saa keskustella omien lapsuuden esikuvien kanssa omasta tekemisestään ja ne kertovat omista kokemuksistaan. Tämä antaa paljon, ja vaikkei asiat sinua kuitenkaan heti auta niin älä unohda. Se on hyödyllistä tietoa etkä koskaan tiedä, milloin tulevaisuudessa ja missä yhteydessä tämä keskustelu palaa mieleesi ja sinä voit vuorostaan auttaa itseäsi tai toisia.

SFI:ssä on tällä hetkellä olemassa todella paljon tietoa, ja se on erittäin kova asia. Yhden viikonlopun aikana tehdyt harjoitukset eivät kauheasti lopputulokseen kesällä kuitenkaan vaikuta, mutta se, mitä yhden viikonlopun jälkeen jää korvien väliin voi muuttaa paljon. Eli watch out for SFI tulevina vuosina!

Itse olin viikon Kuortaneella, ensin oli maajoukkueleiri ottelijoiden kanssa, jonka päälle oli tämä SFI:n leiri. Kun syksyn aikana kirjoitin että treeniä on paljon ja mennään kokoajan eteenpäin, mutta se ei näy vielä tekemisessä siellä missä sen pitäisi näkyä. Tämä asia muuttui oikeastaan yhden viikon aikana ennen joulua, yhtäkkiä tuntui siltä että radalla lensin. Hieno tunne. Tämä sitten velotti sen verran, että juuri tämän leirin aikana en ollut parhaassa iskussa. Hermosto on selvästi väsynyt, koska tehojen tuotto on kasvanut niin paljon. Leirillä tehtiin vähän testejä, ja ne kyllä osoitti, että oikeaan suuntaan ollaan menossa  vaikkei ne sinä hetkenä miestä tyydyttänyt. Jos samoja testejä oltaisiin tehty viikkoa aikaisemmin tuloksien perässä olisi saattanut olla jopa muutama huutomerkki (!!!). Tästä on siis hyvä jatkaa, ja jos suunnitelmat säilyvät korkkaan hallikauden ensi viikonloppuna täällä Turussa tekemällä muutama laji, kun täällä järjestetään piirikunnalliset ottelut. Jos tästä viikosta palaudun hyvin on syytäkin toivoa positiivisia tuloksia, mutta vaikkei ne tulisikaan vielä niin ei hätää, harjoittelumielellä ajattelin vaan tarkistaa vähän missä oikeasti liikutaan tällä hetkellä.

//OY

#throwbackthursday

Joululoma päättyy tänään ja vuosi 2013 alkaa pikkuhiljaa olla pulkassa, jos sellaista sanontaa nyt voi käyttää kun ikkunasta katsoo ulos ja vahingossa voisi luulla että pääsiäinen on lähestymässä.

Eli vuosi 2013 on omalta osaltani ollut hieno vuosi, kenties hienoin vuosi ikinä urheilun kannalta. Muitakin kivoja asioita on mahtunut tähän vuoteen mutta urheilullisesti tuntuu siltä että olen ottanut ison ja merkittävän harppauksen eteenpäin sekä fyysisesti että henkisesti, varsinkin tänä syksynä. Viime vuonna tähän aikaan pääsin vasta normaalin harjoittelun makuun polven kuntoutusjakson jälkeen. Vuosi 2012 oli omalta osaltani suoraan sanotusti niin perseestä, enkä halunnut muuta kuin sen päättyvän mahdollisimman nopeasti. Nyt tuntuu taas siltä että entistä enemmän odotan innolla mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Etumatkaa viime vuoteen verrattuna on varmaan yhtä paljon nyt kuin Mo Farah piirikunnallisissa.

Vuoden 2013 ehdoton kohokohta oli Tampereen 22-vuotiaiden EM kisat, aivan mahtava kokemus ja urani hienoin hetki tähän asti. Vaikka olin paremmassa kunnossa 2012 en koskaan päässyt hyvissä oloissa ottelemaan ja rikkinäisen talven jälkeen tuntui siltä että täydellisesti ajoitin kuntopiikkini juuri oikeaan hetkeen. Muistan lämmöllä Tampereen Ratinaa ja sen mahtava yleisö sekä kaikki urheilijat, ystävät ja valmentajat siellä.

Tässä vähän fiilistelyä videon muodossa, ja tämä on vasta alku:

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikki! :)

//OY

Massakautta ja joulutunnelmia

Ei ole kauheasti tullut blogia päivitettyä viime aikoina, niin lyhyt yhteenveto lienee paikallaan. Eli syksyllä painettiin hommiin isä-valmentajan kanssa sillä tavoitteella, että perusvoimatasoa sataisiin uudelle tasolle. Painopisteenä on ollut kaksi liikettä: syväkyykky ja rinnalleveto. Pohkeiden elastiseen voimantuottoon ollaan myös kiinnittänyt enemmän huomiota kuin aikaisempina vuosina ja tämä on näkynyt erilaisissa liikkeissä millä taka ajatuksella olen niitä tehnyt: en ole hakenut terävää kontaktia, vaan elastisuutta ja joustavuutta. Voin iloisesti todeta että tähän mennessä vaikuttaa siltä että tämä uusi-vanha kikka on tuottanut tulosta, sillä kaikissa koordinaatioissa, juoksuissa ja loikissa tunnen ettei pohkeista enää vuoda yhtä paljon kuin ennen. Toki kaikki muutkin lihasalueet ovat pysyneet yhtä paljon fokuksessa kuin ennenkin mutta punttipuolella ollaan menty aika pitkälti KISS-menetelmän mukaan (Keep It Simple and Stupid). Massaa on vissiin kerääntynyt noin 2 kiloa, mutta ne kilot onkin päättynyt oikeaan osoitteeseen.

Toki tämä voimapainotteinen harjoittelu ollaan balansoitu juoksuilla ja verrattuna viime vuoteen olen pystynyt paremmin säilyttämään juoksuaskeleeni kesältä. Määräintervallit tottakai ollut myös isossa roolissa vaikka tämä osaalue on ehkä meikäläisen vahvin, yksinkertaisesti koska niitä kuuluu syksyllä tehdä jotta keväällä ei tarvitsisi kestävyydestä murehtia kun tehoja pitäisi nostaa. Määrällisesti ollut todella paljon harjoittelua ja tuntimäärä viikossa on ollut siinä 20h hujakoilla joka viikko. Tekniikkalajeina seiväs ja kiekko on pysynyt hyvin mukana.

Seivästä olen ehtinyt viime kesän kisaseipäillä ja vauhdeilla hypätä jo kuusi harjoitusta, näitä harjoituksia en saannut viime vuonna tehtyä kunnes vasta keväällä. Kiekkoringissä olen löytänyt balanssia, en ole vielä saannut sitä siirrettyä heittoon koska olen pitänyt lupaukseni ja ollut koskematta limppuun koko syksyn. Eilen tämä päättyi tilapäisesti Kuortaneella missä pidimme tämän talven toisen NMJ-leirin. Ja kyllä, olen jatkoajalla nuorten maajoukkue-ryhmässä vielä vuoden koska näytöt viime kesältä eivät missään nimessä vielä riitä aikuisten maajoukkueeseen. Leirillä testattiin nopeutta, kimmoisuutta sekä voimaa, eikä tullut yllätyksenä että voima kulki erittäin hyvin - yhtä vähän se yllätti että tämä näkyi sekä hypyissä että juoksussa. Tästä en kuitenkaan ole huolissani sillä on mahdotonta kehittää kaikkia osapuolia yhtä aikaa. Kestävyys on hyvä (cooperissa kuukausi sitten aika helppo 3266m) ja kunhan voimaharjoittelu alkaa siirtyä kevyempään ja räjähtävämpään suuntaan se alkaa vasta näkyä konkreettisesti siinä missä pitää.

Tässä vähän kevyempää tavaraa viime leiriltä rokkenrollin tahtiin (huomioikaa kannustushuudot siinä lopussa)

Tämä oli nyt lyhessä muodossa. Paljon muutakin on tapahtunut ja selkeästi ollaan oikealla reitillä tällä hetkellä eikä takapakkeja ole vielä tullut kertaakaan kunnolla vastaan. Influenssarokotteen kävin tänään myös ottamassa niin toivon että vältyn samanlaisesta flunssasta joka iski viime vuonna juuri tähän aikaan ja pilasi monta viikkoa. 

Hyvät joulutunnelmat kaikille!

/OY

ristiretki Viroon - in the name of Track&Field

Viimeiset 10 päivää on ollut aika hektiset, ja hektisyys sen kun vaan jatkaa. Eilen illalla kotiin päästyäni huomasin että uusi deadline kouluhommien suhteen oli kuin tyhjästä ilmasta ilmennyt sähköpostiini. 2000 sanaa on suolainen määrä kirjoittaa kun tenttikin huomenna odottaa. No ei ketään kiinnosta nämä kouluasiat niin hyppään suoraan asiaan.

Eli 10 päivää harjoitusleiriä takana. Leiri alkoi viime viikon torstaina tutuissa maisemissa Nastolan Pajulahdessa. Siellä oli NMJ-leiri ja ottelijoidenkin kanssa olimme siellä. Hieman jengiä on ryhmistä tippunut taloudellisista syistä oletan, mutta meillä on tällä hetkellä aika kova ottelujengi jaloilla - nimittäin kaikki ryhmässä on edustanut maatamme nuorten arvokisoissa - paitsi yksi joka jäi tulosrajasti joku 30p viime kesänä. Eli kokemusta löytyy vaikka nuoria vielä ollaan. Itse leiri meni hyvin, paljon laadukkaita harjoituksia ja muuten hyvä oloinen kroppa kaiken kaikkiaan. Kun kaikki muut lajiryhmäläiset lähti sunnuntaina Pajulahdesta pois me jäimme jätkien kanssa vielä päiväksi sinne harjoittelemaan - meidän leiri oli vasta puolessa välissä: Viron Orissaare Saaremaassa kutsui nimittäin seuraavaksi. Siellä oli heitto/ottelu-leiri ja seminaari. Matka sinne ei tietenkään ilman ongelmia mennyt - saavuttuamme Helsingin satamaan saimme kuulla että meidän pitäisi jo olla perillä. Ei onneksi ollut hankala hoitaa uuden matkan ja pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään alkuperäisen aikataulun mukaan. Harjoituksellisesti heittotreenit toimii aika hyvin palauttavina ja oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan erilaista harjoittelukulttuuria. Pitkiä päiviä oli mutta todella paljon sain ainakin omasta mielestäni henkilökohtaisesti leiristä irti. Leirillä mukana oli nimittäin paikallisia staroja kuten Gerd Kanter, Erki Nool sekä Risto Mätas. Kanterin kanssa teimme heittoharjoituksia ja osaharjoitteita - ja kyllä huomaa että miehellä on taustaa sekä ymmärtää ottelustakin aika paljon. Maailman kaikkien aikojen kolmonen kiekonheitossa osaa lajinsa selittää ottelijallekin. Risto Mätaksen keihäänheittoharjoituksissakin tämä tuli ilmi - asiat kerrottiin helpolla tavalla eikä jäännyt epäselvyyksiä siitä, mitkä oli ne oleellisimmat asia (vaikka hän myönsikin että meitä suomalaisia on vähän hankalempi neuvoa keihäänheitossa kuin muita ;)). Suomessa tuntuu usein siltä että asioita tehdään turhan monimutkaisiksi liian aikaisin. Itse tiedän olevan aivan liian analyyttinen. Mietin ja pohdin virheitä kunnes unohdan ne tärkeimmät osat sekä ne asiat mitkä menee hyvin. Tottakai pitä analysoidakin, mutta monesti se on paljon pienemmästä kiinni kuin mitä itse luulee.

Leirin kohokohta oli ehdottomasti kun Sydneyn olympiavoittaja kymmenottelussa Erki Nool tuli pitämään luennon omasta urastaan ja harjoituksistaan. Erkin olen tavannut kerran aikaisemmin, mukava kaveri joka osaa erittäin hyvin suomea. Silloin puhuimme harjoittelusta ja lähinnä 400 metrin harjoittelusta ja miten hän kehitti omaa ratakierrostaan. Huomasin kyllä että pari vuotta sitten käyty keskustelu oli jotenkin vaikuttanut omaan ajatustapaani otteluun liityen. Luennolla hän kertoi omasta lapsuudestaan - miten hän erittäin pienenä, laihana ja suht "lahjottomana" silti pääsi Neuvostoliiton urheilukouluun, silloin seiväshyppääjänä, ja siellä omassa tahdissaan pystyi kehittymään. Aika itsenäisestä urheilijasta oli kyse ja aika monesta kohdasta tunnistin itseni. Ehkä suurin yhteinen tekevä asia oli tarina kiekonheitosta: koko talven hän oli hakenut hyvää fiilistä ja heittänyt limppua pressuun ja keväällä kun vihdoin pääsi ulos heittämään ensimmäinen kiekkokaari oli 36 metriä :D. Oli kuin omilla sanoillani olisin kertonut viimeisistä kolmesta vuodesta miten kiekonheittoni on lähtenyt. Ei enää pressuheittoja minun osaltani tänä syksynä ainakin, enemmän aion Kanterin ja suomalaisen kiekkovalmentajan koordinaatioliikkeitä mallata. Ei voi liikaa uhrata aikaa siihenkään, niin ehkä 2-3 liikettä ovat painopisteenä. Paljon isoja päätöksiä Nool oli myös valmis tekemään urheilun eteen vaikkei ollenkaan ollut taattua että se olisi se oikea reitti. Hän painotti kovasti että kaikkien pitää löytää se oma reitti - minkä takia hän esimerkiksi jätti vanhan valmentajansa joka silloin valmensi Viron parasta ottelijaa koska valmentajan mielestä hänestä ei koskaan voisi tulla päälle 8300 pisteen ottelija. Hänestä tuli sittenkin 8815 pisteen ottelija sekä olympiavoittaja.

Elämäni toinen yhteiskuva - ensimmäinen oli Kanterin kanssa :D

400m harjoittelusta hän kertoi, että sitä on monta eri tapaa harjoitella. Nelkkua voi myös lyhyillä juoksumatkoilla harjoitella, eikä hän koskaan itse 400m harjoituksissa juossut enemmän kuin 200 metriä putkeen. Eli pitkät happovedot eivät ole se ainoa oikea tapa harjoitellua nelkkua. Erittäin paljon juoksua Erki painotti, ja juuri tästä kirjoitinkin blogi-urani alussa "keskikertaisuuden huiput"-kirjoituksessa. Juoksu on ottelun ydin. Sen, minkä hän korosti oli, että pitää OSATA juosta sitä vauhtia mihin tähtää. Jos tavoite on esimerkiksi 48 sekuntia se tarkoittaa 2x200m 24s, 4x100m 12s sekä 8x50m 6s. Jos tähän et harjoituksissa pysty, niin et pysty kisassakaan juoksemaan koko matkan tätä vauhtia. Muistuttaa vähän omaa 1500m harjoitteluani: olen kaikki määräintervallivedot juossut 3 minuutin kilometrivauhtia, koska se tarkoittaa tasan 4.30 1500 metrillä. Sillä tavalla harjoittelin 2-3 vuotta ja nyt olen jo kahdesti juossut hieman tämän alle. Toinen mielenkiintoinen asia jonka Erki otti esille oli, miten ottelussa juostaan nelkkua ja minkä kautta kaikki hyvätkin ajat tulee: helpolla juoksulla. Jos ottelussa lähdet väkisin vääntämään niin se vaikuttaa koko seuraavaan päivään - jos juoksu on helppoa aika on yleensä niin hyvä kuin sen pitää olla, ja 400m ei ole sellainen jättipottilaji pisteiden puolesta että puolella sekunnilla olisi suurempaa merkitystä. Kaikki varttimaileritkin jotka muistelee omia ennätysjuoksujaan yleensä muistaa niitä aika helppoina. Eli tässä voisi olla jotain millä voisin umpisurkeaa ratakierrostani kehittää.

Eli kaiken kaikkiaan laadukkaat 10 päivää takana jotka antoi erittäin paljon. Luulen että meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa Viron harjoittelukulttuurista. Tästä reissusta onkin tulossa pieni juttu Huippu-Urheilu-Uutisiin missä meidän jätkien ja valmentajan mietteitä reissusta löytyy. Eli jos kiinnostaa enemmän tämä leiri niin check it out!

P.S. Torstaina oli koristurnaus ja Gerd Kanter oli heittäjien joukkueen kapteenina.. Olimme sitten perjantaina maastotreenissä jossa juostiin 3,5 km lenkki - ja nämä heittäjät painoi menemään tasaista vauhtia joka säilyi koko matkan! Ja sama asia takaisin. En tiedä siitä sen enempää, mutta hyvässä fyysisessä kunnossa kaikki.

Auf Wiedersehen

/OY

Homma pyörii taas

Jaahas. Viimeisestä tekstistä onkin sitten mennyt jonkin aikaa. Ylimenokausi tuli ja meni, kesti noin kaksi viikkoa, ja nyt on jo ensimmäinen harjoitteluviikko takana! Ja olo on kaikkea muuta kuin huono :)

Ylimenokaudesta sen verran, että viime vuosiin verrattuna tein yhden asian toisin: kävin tekemässä muutaman treenin ihan huvin vuoksi! Ensimmäisessä "harjoituksessa" yritin toteuttaa jo jonkin aikaa mielessä pyörinyttä tavoitetta: rinnallevedossa kymmenen kertaa sata kiloa. Unelma jäi haaveeksi koska en saannut kuin yhdeksän toistoa, ja vaikka hapokkailla jaloilli yritin vielä toista kertaa en silloinkaan saannut kuin kahdeksan kertaa tankoa rinnalle. Seuraavana päivänä olikin vaikea kävellä - ja tämä oli ylimenokauden kolmas päivä :D Homma jatkui siten, että kävin vähän uimassa ja tekemässä kaikkea pientä kivaa ja huomasin että aika hyvässä kunnossa ollaan vieläkin.

Jarmo Ahosen luona kävin pari viikkoa sitten vuosittaisessa "katsauksessa" missä käytiin läpi ongelma-alueet ja Jarmokin totesi että aika hyvässä kondiksessa on meikäläisen lihaskalvot edelleenkin. Isot kiitokset tästä hierojalleni Lillille - ja onnittelut vielä sen johdosta että Lillistä on nyt tullut äiti! Mutta takaisin Jarmoon, hänellä oli taas pari ässää hihassa, ja tällä kertaa yhden ässän nimi oli "fascia fitness". Tämä fascia fitness on uusi harjoittelumuoto jonka ideana on vahvistaa lihaskalvoja, ja täten pienentää loukkaantumisriskiä. Jos lihaskalvot on vahvat ja joustavat ne edesauttaa sen, että rasituksen "piikit" jotka toistuvasti iskee lihaksiin ja niveleihin kun eksentrinen voimantuotto muuttuu konsentriseksi pehmentyvät. Erikoisen näköisiä liikkeitä, mutta tuntuu toimivan.

Ensimmäinen viikko potkaistiin käyntiin maanantaina, ja tämä on aika pitkälti ollut totuttelu-viikko. Rasituksen tunnettakaan ei ole tullut yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina. Veikkaan että se johtuu siitä että kävin muutamat treenit tekemässä ylimenokaudella, niin kroppa oli jo vähän valmistautunut kuormitukseen. Sijaisena olen oman opiskelun ohella ollut Sipoon ruotsinkielisessä ylä-asteessa jotta pystyn kaikkia kuluja kattamaan. Keväällä tuli aika pahasti mentyä miinuksen puolelle. Toisen Elovenan voimapäivän kävin myöskin vetämässä Hinthaaran koulussa ja se meni mallikkaasti. Elämä olisi helpompaa jos voisi pelkästään keskittyä harjoitteluun ja opiskeluun omaan tahtiin, mutta näin ei ole. Onneksi sijais-työt menevät aika helposti vaikka omat opiskelut vähän siitä kärsiikin.

Hieman on tämän syksyn tähän asti salainen projekti alkanut muodostumaan ja toivon mukaan pääsen pian tositoimeen jotta koko hommaa voin paljastaa :)

Mutta tämä oli kaikki tältä erältä! Huomenna peruskuntokausi jatkuu taas ja ruuveja kiristetään jälleen hieman.

/OY